RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 12
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Saapuneet päätökset, ilmoitukset ja kirjelmät
Kaupunginhallitus 27.04.2026
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
1. | Liikenne- ja viestintäministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi yksityistielain muuttamisesta. Määräaika 28.4.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
2. | Opetus- ja kulttuuriministeriö |
| Lausuntopyyntö valtioneuvoston selontekoluonnokseksi - Uutta suuntaa Suomen digitaaliseen kompassiin. Määräaika 28.4.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
3. | Opetus- ja kulttuuriministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi oppivelvollisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Määräaika 8.5.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
4. | Sosiaali- ja terveysministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi tartuntatautilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Määräaika 3.5.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
5. | Sosiaali- ja terveysministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta kansalliseksi toimintasuunnitelmaksi helteen terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Määräaika 30.4.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
6. | Valtiovarainministeriö |
| Lausuntopyyntö valtiovarainministeriön asetuksessa säädettävistä kunnan taloustietojen toimittamiseen sovellettavista tietosisällöistä ja teknisistä kuvauksista koskien tilikautta 2027. Määräaika 30.4.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
7. | Ympäristöministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi jätelain ja harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta. Määräaika 30.4.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
8. | Ympäristöministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi yhdyskuntakehittämislaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Määräaika 4.5.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. Kaavoittaja on todennut 16.4.2026, että lakimuutoksen johdosta kuntia koskevia mahdollisia muutoksia on tulossa ja asian valmistelu on seurannassa. |
9. | Turun kaupunki |
| Uusikaupunki-Turku-Salo -lähijunaliikenteen liikennöintiselvityksen tilaaminen WSP Finland Oy:ltä. |
10. | YH Kodit Oy |
| Yhtiökokouskutsu 29.4.2026. |
11. | Ympäristöministeriö |
| Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi ympäristönsuojelulain muuttamiseksi (ilmanlaatudirektiivi). Määräaika 7.5.2026.
Kaupunginhallitus toteaa, että sillä ei ole erityistä lausuttavaa ko. asiassa. |
12. | Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) |
| - Aluevaltuusto - Aluehallitus - Konserni- ja toimitilajaosto - Pelastus- ja ensihoitopalvelulautakunta - Nuorisovaltuusto - Vanhusneuvosto - Vammaisneuvosto - Monikulttuurisuusneuvosto - Henkilöstöjaosto - Yhteistyötoimikunta - Sote-palvelulautakunta - Tarkastuslautakunta - Tyks/sairaalapalvelulautakunta - Ikääntyneiden palvelulautakunta - Työsuojelutoimikunta - Tkio-neuvottelukunta
|
13. | Turun kaupunki / työllisyysaluelautakunta |
|
14. | Varsinais-Suomen Vammais- ja Pitkäaikaissairausjärjestöt ry (Vapi ry) |
| Sote -järjestöjen toiminnan jatkuvuuden varmistaminen. |
15. | Loimaan kaupunki |
| Pöytäkirja 13.4.2026 koskien yhteistoiminta-neuvotteluita koulunkäynninohjaajien ruokatauosta. |
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä olevat kirjelmät, ilmoitukset ja päätökset sekä niiden kohdalle merkityt toimenpiteet tiedokseen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |