Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 58



 

Loimaan kaupungin tilinpäätös 2025

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 58  

57/02.06.01/2026  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on kuntalain mukaan laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajan on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston tulee hyväksyä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteumavertailu ja toimintakertomus. Lisäksi tilinpäätöksen tulee sisältää konsernituloslaskelma, konsernitase ja konsernirahoituslaskelma ja niiden liitetiedot.

 

Vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu edellä selostettujen säännösten pohjalta noudattaen Kuntaliiton ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamia suosituksia ja ohjeita.

 

Loimaan kaupungin ja liikelaitos Loimaan Veden vuoden 2025 tilikauden tulos oli 424 106 euroa. Loimaan kaupungin tulos ilman Loimaan Vesi liikelaitosta oli 141 818 euroa. Vesiliikelaitoksen tulos oli ylijäämäinen 282 288 euroa.

 

Ulkoisia toimintatuottoja kertyi vuoden 2025 aikana 13,5 milj. euroa, joka on 1,0 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2024. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna toimintatuottoja kertyi 1,3 milj. euroa enemmän. Toimintatuotoista 2,7 milj. euroa on sote-kiinteistöjen vuokratuottoja ja 1,4 milj. euroa valtion avustuksia sekä te palvelujen muut yhteistoimintakorvaukset 1,5 milj. euroa. Kotikuntakorvauksia tuotoista kertyi 1,3 milj. euroa. Vesiliikelaitoksen liikevaihto kasvoi 4,0 milj. euroon.

 

Ulkoiset toimintakulut 50,8 milj. euroa kertyi vuoden 2025 aikana, joka on 3,1 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2024.

 

Toimintakate vuonna 2025 oli 37,2 milj. euroa. Kate oli vuonna 2024 yhteensä 35,1 milj. euroa. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna toimintakate oli 2,3 milj. euroa parempi.

 

Verotuloja vuonna 2025 kertyi yhteensä 31 803 481 milj. euroa. Verotuloja kertyi 1 782 918 euroa vähemmän kuin vuonna 2024. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna verotuloja saatiin 1,4 milj. euroa vähemmän. Verotulokertymästä 23 724 367 euroa saatiin kunnan tuloverosta.

 

Valtionosuuksia vuonna 2025 kertyi 11 milj. euroa. Valtionosuuksia kertyi 1,3 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2024.

 

Poistot ja arvonalentumiset oli vuonna 2025 yhteensä 4 812 429 euroa. Summassa on kirjattuna 223 430 euroa kiinteistöjen alaskirjauksia.

 

Investointimenoja vuonna 2025 oli yhteensä 10,7 milj. euroa, josta kaupungin investoinnit olivat 9,5 milj. euroa. Osakeoston lisäksi kaupunki toteutti investointeja 4,2 milj. eurolla.

 

Vuoden 2025 lopussa Loimaan kaupungin lainamäärä oli 32,17 milj. euroa. Lainamäärä nousi 3,3 milj. euroa vuoteen 2024 verrattuna.

 

Lainat / asukas oli vuonna 2025 yhteensä 2 126 euroa. Leasingvuokravastuita oli 31.12.2025 tilanteessa yhteensä 12,4 milj. euroa. Lainat vuokravastuineen 31.12.2025 oli 44,57 milj. euroa. Lainat / vuokravastuut / asukas oli 2 945 euroa. Lyhytaikaisten kuntatodistuslainojen osuus lainojen kokonaismäärästä oli 8 milj. euroa.

 

Kaupunkikonsernin ylijäämä vuodelta 2025 oli yhteensä 1,5 milj. euroa. Konsernin lainat ja vuokravastuut olivat yhteensä 40,7 milj. euroa ja asukasta kohden 2 693 euroa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus allekirjoittaa Loimaan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätöksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Sivistysjohtaja Manne Pärkö poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19:35.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ilmoitti, että kokouksessa pidetään tauko klo 19:35-19:45.