RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
7 | Elinympäristölautakunnan ehdotus hallintosäännön muuttamiseksi 29.10.2024 | |
8 | Loimaan kaupungin hallintosääntö kv 11.11.2024 |
Hallintosäännön muuttaminen rakentamislain uudistamiseen ja organisaatiouudistukseen liittyen
Elymltk 29.10.2024 § 102
Valmistelija tekninen johtaja Antti Korte ja johtava rakennustarkastaja Harri Salminen
Kaavoitus siirtyi osaksi teknisiä ja ympäristöpalveluita vuoden 2024 alussa. Lisäksi vuoden 2025 talousarviota laaditaan siten, että kaavoitus ja mit-tauspalvelut yhdistyvät maankäyttöpalveluiksi. Kaavoittaja toimii tulevan palvelualueen esimiehenä.
Organisaatiomuutos edellyttää muutoksia myös hallintosääntöön. Liitteenä olevaan ehdotukseen uudeksi hallintosäännöksi on kaavoitusta koskevia tehtäviä ja toimivaltaa muokattu kaupunginhallituksen ja elinympäristölau-takunnan osalta.
Myös rakentamislain (751/2023, RakL), alueidenkäyttölain (maankäyttö- ja rakennuslaki muutetaan lailla 752/2023 alueidenkäyttölaiksi) ja rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä annetun lain (431/2023, RYTJ-laki) toimeen-paneminen edellyttää kunnilta toimenpiteitä hallintosäännön muuttamisek-si.
Kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan osalta on ehdotukseen tehty lakimuutoksen edel-lyttämät korjaukset. Lisäksi sanamuotoja on korjattu selkeyden vuoksi vähäisesti.
Hallintosääntö ja delegointipäätökset on uusittava myöskin lupajaoston osalta. Rakentamisluvan myöntää jatkossakin kunnan rakennusvalvonta-viranomainen, joka tällä hetkellä on lupajaosto. Muiden lupapäätösten (sijoittamislupa, maisematyölupa, purkulupa) päätöksentekijäksi on laissa määritelty kunta ja hallintosäännöllä on ratkaistava, kenelle kunnassa päätösvalta määrätään.
Pääsääntönä on ajateltu edelleen olevan, että toimivalta on useimmissa tapauksissa kunnan rakennusvalvontaviranomaisella, joka on jatkossakin monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus (RakL 99 §). Päätösvallan siirtäminen viranhaltijalle on mahdollista edelleen samaan tapaan kuin nykyisinkin kuntalain mukaisesti. Hallintopakkoa koskevaa asiaa ei voida jatkossakaan siirtää viranhaltijan ratkaistavaksi.
Olemassa oleviin käytäntöihin ja toimivallan laajuuteen ei ehdoteta muu-toksia. Ratkaisuvalta rakentamisen viranomaistehtävissä säilyy ehdotuk-sen mukaan käytännössä entisen kaltaisena.
Esittelijä Tekninen johtaja Korte Antti
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupun-ginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset muutokset hallintosään-töön tulevaksi voimaan 1.1.2025.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan oli johtava rakennustarkastaja Harri Salminen.
Kaupunginhallitus 25.11.2024 § 293
Valmistelija Tekninen johtaja Antti Korte ja johtava rakennustarkastaja Harri Salminen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön tulevaksi voimaan 1.1.2025.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Kaupunginhallituksen jäsen Matti Ylitalo saapui kokoukseen ja asian käsittelyyn klo 17:50 alkaen.
Kaupunginvaltuusto 09.12.2024 § 67
437/00.01.01/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Korte Antti ja johtava rakennustarkastaja Salminen Harri
Esittelijä Puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön tulevaksi voimaan 1.1.2025.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |