Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimatoimikunta
Asialista 12.09.2024/Asianro 4



 

Elinkeino- ja kaupunkikehityspalvelujen talousarvion 2025 valmistelu

 

Evtmk 12.09.2024     

439/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen

 

Elinkeino- ja kaupunkikehityspalvelujen talousarviota valmistellaan parhaillaan esiteltäväksi kaupunginhallitukselle. Kaupunkistrategian mukaisesti talousarvioon ollaan esittämässä panostuksia mm. osaavan työvoiman saatavuuteen ja yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa. Elinvoiman talousarviossa tapahtuu merkittävä muutos 2025 vuonna, kun TE-pavelut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle. Loimaa toteuttaa TE-lähipalvelut oman alueensa lisäksi Pöytyälle ja Oripäähän. Uusien tehtävien ja vastuiden myötä kuntien valtionosuudet myös nousevat. Loimaan valtionosuus nousee uudistusten myötä n. 2,3 miljoonaa euroa, josta 1,5 M€ tulee palvelujen tuottamisesta ja 0,8M€ kunnan kasvavista vastuista työmarkkinatuessa.

 

Elinvoimatoimikunnalle esitellään kokouksessa elinkeino ja kaupunkikehityspalvelujen 2024 vuoden talousarvion valmistelun tilanne ja suunnitellut kärjet seuraavalle vuodelle.

 

Esittelijä Kehittämisjohtaja Laaksonen Paavo

 

Päätösehdotus Elinvoimatoimikunta merkitsee elinvoiman talousarvion valmistelun tilanteen tiedokseen ja ohjeistaa kehittämisjohtajaa elinvoiman talousarvion viimeistelyssä.

 

Päätös  

 

 

 

Vaikutukset Elinkeino- ja kaupunkikehityspalvelujen toiminnan ja talousarvion keskeinen tavoite on kehittää Loimaata elinkeinotoiminnan toimintaympäristönä.