Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 71


Liite 7 Valtionavustusselvitys, kerhotoiminnan tukeminen

 

Kerhotoiminnan tukeminen 2022/Selvitys valtionavustuksen käytöstä

 

Sivla 13.06.2024 § 71  

319/02.05.01.01/2024  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

 

Loimaan kaupungille on myönnetty koulun kerhotoimintaan valtionavustusta 16 000 euroa. Koulun kerhotoiminta rakentaa ja rikastuttaa osaltaan koulun toimintakulttuuria opetussuunnitelman linjausten suuntaisesti vahvistaen yhteisöllisyyttä ja oppilaiden kiintymistä kouluun.

 

Monipuolisella kerhotoiminnalla mahdollistetaan koulussa opittujen tietojen ja taitojen soveltamista ja syventämistä sekä vahvistetaan laaja-alaista osaamista.

 

Valtionavustusta myönnetään enintään 70 % hankkeen kokonaismenoista, joten hankkeen omarahoitusosuus on vähintään 30 %.

 

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy kerhotoiminnan tukemisen valtionavustusselvityksen liitteen muodossa.

 

Päätös Hyväksyttiin.