Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 62



 

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys 2023

 

Sivla 30.03.2023 § 39 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

 

Loimaan kaupungissa on vuonna 2023 yhdeksän omaa päiväkotia. Näiden lisäksi kaupungissa työskentelee 12 perhepäivähoitajaa. Kaupungissa toimii myös neljä yksityistä päiväkotia, Verkanappuloiden Nappulakosken ja Nappulapellon päiväkodit, Nappulan päiväkoti sekä Touhula Alastaron päiväkoti.

 

Metsämaan päiväkodin toiminta on sisäilmaongelmien takia helmikuussa 2022 siirretty Nahuntuvan kiinteistöön.

 

Varhaiskasvatuspaikkojen tilanne on kokonaisuudessaan ollut viime aikoina haasteellinen, kaikilla alueilla on vain hajanaisia paikkoja vapaana. Puistometsän päiväkodissa on toiminut ylimääräinen ryhmä 1.8.2021 alkaen ja keskusta-alueelle perustettiin 1.2.2022 alkaen myös toinen lisäryhmä (vuokrakiinteistö). Kirkonkylän koulussa on 1.8.2022 alkaen toiminut esiopetuksen ryhmä. Mahlapuiston entisen päiväkodin tiloissa aloitti yksi ryhmä alkuvuodesta 2023.

 

Vuoden 2022 aikana päädyttiin siihen, että varhaiskasvatuksen palveluverkko on perusteltua tarkastella koko kaupungin tasolla. Palveluverkkoselvityksen valmistelu käynnistyi syksyllä 2022. Selvitys toimii ohjaavana suunnitelmana varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä.

 

Palveluverkkoselvitys sisältää mm. seuraavaa:

-          nykytilan kuvaus toiminnan ja kiinteistöjen osalta

-          vaihtoehtoiset palveluverkkosuunnitelmat varhaiskasvatuksen järjes-tämisestä

-          suunnitelman, joka toimii palveluiden pidemmän aikavälin kehittämisen pohjana ja antaa ennusteen tulevaisuuden palveluiden sijoittumisesta, mitoitustarpeista sekä investoinneista

-          investointi- ja kannattavuuslaskelmat

 

Konsulttiselvitystä on työstetty ohjausryhmän (sivistys- ja teknisentoimen viranhaltijoita) ohjauksessa ja sivistys-/tekniseltä toimelta on toimitettu tarvittavia tietoja.

 

14.3. järjestettiin työpaja, johon ohjausryhmän lisäksi osallistui huoltajia ja päiväkotien henkilökuntaa erityisesti niiltä alueilta, joihin kohdistunee jatkossa merkittävimpiä muutoksia palveluverkkoon (esim. uuden päiväkodin rakentaminen). Tuloksia hyödynnetään palvelu-verkkoselvityksen viimeistelyssä.

 

Lisäksi järjestetään nettikyselynä kaikille avoin ennakkovaikutusten arviointi. Vastaavanlainen tehtiin aikanaan kouluverkkoselvityksen yhteydessä. Tuloksia hyödynnetään palveluverkkoselvityksen viimeistelyssä.

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen valmistelutilanteen tietoonsa saatetuksi.

 

Muutettu päätösehdotus Konsulttiselvityksen valmistumisen jälkeen alkaa palveluverkon tarkempi suunnittelu ja valmistelu. Jatkovalmistelua varten perustetaan työryhmä, johon kuuluu sivistys- ja elinympäristölautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä sivistys- ja teknisen toimen viranhaltijoita. Valmistelutyön etenemistä seurataan em. lautakunnissa.

 

 

Käsittely Keskustelun aikana projektijohtaja Tuija Lepistölle annettiin ohjeita palveluverkkoselvityksen jatkovalmisteluun. Yksimielisesti päätettiin muun muassa, että vaihtoehto 3 poistetaan selvityksestä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä: Projektijohtaja Tuija Lepistö (WSP Finland Oy) oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn aikana klo 19.14 - 20.39.

 

 Projektijohtaja Lepistö poistui kokouksesta klo 20.39.

 

 Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan klo 19.14 - 21.22.

 

 Varhaiskasvatusjohtaja Kauti poistui kokouksesta klo 21.22.

 

 

Täytäntöönpano Sivistyspalvelut

 

Sivla 25.05.2023 § 62  

236/12.07.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

Palveluverkkoselvitystä on edellisen kokouksen jälkeen täydennetty ennakkovaikutusten arvioinnin yhteenvedolla sekä muokattu/tarkennettu sivistyslautakunnassa 30.3.2023 sekä ohjausryhmässä 20.4. ja 9.5.2023 esille tulleilla näkemyksillä.

 

Selvitys sisältää kaksi vaihtoehtoista palveluverkkoa. Molemmissa toimenpiteet (päiväkotien peruskorjaamiset/ uusien päiväkotien rakentaminen) kohdentuvat keskusta-alueelle, Metsämaalle ja Virttaalle. Muuten päiväkotiverkkoon ei ole tarvetta tässä vaiheessa tehdä muutoksia.

 

Molemmissa vaihtoehdoissa päiväkotien maantieteellinen sijoittuminen on tarkoituksenmukainen (lähipalvelu), palveluverkko sisältää erilaisia päiväkotivaihtoehtoja (pieniä/suuria yksiköitä, omia/yksityisiä päiväkoteja), tilojen kunto (terveellisyys, turvallisuus) ja toiminnallisuus paranevat ja varhaiskasvatusverkkoa kehitetään sekä taajama-alueella että sivukylillä. Nämä näkemykset korostuivat myös ennakkovaikutusten arvioinnissa. Kumpikin vaihtoehto sisältää merkittäviä investointeja.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen liitteen muodossa.
Selvitys toimii ohjaavana suunnitelmana varhaiskasvatuspalvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä.
Konsulttiselvityksen valmistumisen jälkeen alkaa palveluverkon tarkempi suunnittelu ja valmistelu. Jatkovalmistelua varten perustetaan työryhmä, johon kuuluu sivistys- ja elinympäristölautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä viranhaltijoista sivistysjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja, tekninen johtaja ja kiinteistöpäällikkö. Tarvittaessa työryhmään kutsutaan muita asiantuntijoita. Valmistelutyön etenemistä seurataan em. lautakunnissa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä: Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti oli läsnä asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan klo 19.22 - 19.38.

 

 Varhaiskasvatusjohtaja Kauti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.38.