Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 42



 

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2023

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 218 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Säännöllinen raportointi on osa kaupungin seuranta- ja johtamisjärjestelmää sekä sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa.

 

Kaupunginhallituksen täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielimet käsittelevät säännöllisesti toiminta- ja talousraportit sekä kolme kertaa vuodessa osavuosikatsauksen.

 

Osavuosikatsaus valmistellaan 31.3., 30.6. ja 30.9. tilanteiden mukaisesti valtuuston käsiteltäviksi kesäkuun, lokakuun ja marraskuun kokouksiin.

 

Loimaan Vesi-liikelaitos raportoi toiminnastaan kaupungin osavuosikatsauksen yhteydessä.

 

Tytäryhteisöt raportoivat toiminnastaan ja taloudestaan 30.6. tilanteen mukaisesti kaupunginhallitukselle ja tilinpäätöksen yhteydessä valtuustolle.

 

Liite:

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2023

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa osavuosikatsauksen (1-6/2023) tiedoksi. Osavuosikatsaus saatetaan tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kv 02.10.2023 § 42  

544/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus

 

 Kaupunginvaltuusto merkitsee osavuosikatsauksen (1-6/2023) tiedokseen.

 

Käsittely Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja avasi keskustelun.

 

 Keskustelun aikana puheenvuoron käytti valtuutettu Jari Välimäki.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että muita pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut ja päätti asiasta käydyn keskustelun.

 

Päätös Hyväksyttiin.