Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaavatoimikunta
Muistio 10.06.2026/Asianro 8


 

Eteläkaaren ja vt 9:n ympäristön asemakaava ja asemakaavan muutos

 

Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 121 

 

 

 

Valmistelija Kaavoittaja Salonen Arttu

 

Kaavatyö tehdään Loimaan kaupungin aloitteesta. Kohde on kirjattuna Loimaan vuoden 2026 kaavoituskatsauksessa tulevien vuosien kohteena (kaupunginhallitus 13.4.2026 § 82). Kaavoituksen käynnistämistä on kuitenkin tarve aikaistaa jo tälle vuodelle, jolla varaudutaan elinkeinoelämän mahdollisiin tarpeisiin. Suunnittelualuetta laajennetaan myös kattamaan valtatien 9 ympäristöä molemmin puolin, jonka takia kaavatyön nimi tarkennettiin kaavoituskatsauksen laadinnan jälkeen nyt esitettyyn muotoon.

 

Noin 35 hehtaarin suunnittelualue sijaitsee valtatien 9 ja Eteläkkaren ympäristössä Loimaan keskustan lounaispuolella, Lamminkadun ja Kartanomäenkadun ympäristöjen yritysalueiden jatkeena. Alue kattaa rakennettua katuverkkoa, toteutumattomia yritystontteja sekä asemakaavoittamatonta raakamaata, joka on nykyisellään metsätalousaluetta.

 

Asemakaavan pääasialliset tavoitteet:

 

  • Tavoitteena on osoittaa vt 9:n (Aura-Pirkkatien) kaakkoispuolelle teollispainotteista aluetta ja luoteispuolelle kaupallistakin toimintaa mahdollistavaa aluetta. Nämä ratkaisut tukevat Lamminkadun eteläpään teollispainotteista, sekä Kartanomäenkadun eteläpään kaupallispainotteista toteutunutta yhdyskuntarakennetta. Tavoitteena on myös siten siirtää polttoaineen jakeluaseman/liikenneaseman sijainti valtatien luoteispuolelle. Yleiskaavasta poikkeaminen perustellaan laadittavassa kaavaselostuksessa, koska siinä kaupallinen keskittymä ja työpaikka-alueet on tavoiteltu vastakkaisille puolille valtatietä 9 Eteläkaaren lounaispuolilla.

 

  • Maamassojen kiertotalousnäkökulmasta arvioidaan kallioalueen hyödyntämispotentiaalia alueen tai lähialueen esirakentamiseen tonttien ja/tai katuverkon osalta.

 

  • Huomioidaan katuverkon osalta pitkän aikavälin yhdyskuntarakenteenlaajentamistarpeet suunnittelualueen läpi kohti lounasta.

 

  • Lisäksi kaavaa voidaan päivittää muiden ilmenevien tarpeellisten asioiden osalta.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että 6. kaupunginosan (Suopelto) ja 13. kaupunginosan (Niittukulma) alueilla oleva "Eteläkaaren ja vt 9:n ympäristön asemakaava ja asemakaavan muutos" käynnistetään ja ilmoitetaan vireilletulosta.

Kaupunginhallitus merkitsee myös tiedokseen osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaavatmk 10.06.2026 § 8  

291/10.02.03/2026  

 

 

Valmistelija Kaavoittaja Salonen Arttu

 

Asemakaava ja asemakaavan muutos on kuulutettu vireille 28.5.2026. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on asetettu nähtäville 29.5.2026 alkaen ja palautetta siitä pyydetään 12.6.2026 mennessä.

 

Kaavan valmisteluvaiheen materiaaleja on aloitettu valmistelemaan. Suunnittelualuetta on laajennettu hieman luoteiskulmasta tarkoituksenmukaisemman korttelimuodon saavuttamiseksi, jolloin kaavoitusalue on noin 37 hehtaaria. Listan liitteenä on alustavat materiaalit, jotka kaavoittaja valmistelee valmiiksi kaavatoimikunnan ja muun mahdollisen palautteen perusteella 12.6. jälkeen. Valmisteluvaiheen materiaalit, kuten kaavaluonnos, asetetaan sitten nähtäville palautetta varten.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Korte Antti

 

Päätösehdotus Kaavatoimikunta merkitsee valmistelutilanteen tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.