RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 3
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| 1 | Talousarvio 2027 laadintaohjeet ja alustava kehys | |
| 2 | Veroskenaariot taloustyöryhmä 20.5.2026 | |
| 3 | TA 2027 aikataulu |
Talousarvio 2027 ja ts 2028-2029
Taltr 20.04.2026 § 10
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto (Kuntalaki 110§).
Kunnanhallitus vastaa mm. taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on myös päävastuu talousarvion valmistelusta (Kuntalaki 39§).
Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa kaupungin hallituksen ohjeiden pohjalta (hallintosääntö 58§).
Kuntastrategia on valtuuston keskeinen toiminnan ja talouden pitkäjäntei- sen ohjauksen väline. Kuntastrategiassa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:
1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämien;
2) palveluiden järjestäminen ja tuottaminen;
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;
7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Talousarviovalmistelun aikataulu liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä käy vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmaa koskevan keskustelun ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.
Päätös Taloustyöryhmä kävi vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmaa koskevan keskustelun. Konserniohjausta osinkojen osalta. Valmistelua jatketaan seuraavassa taloustyöryhmän kokouksessa 20.5.2026 klo 17.00.
Taltr 20.05.2026 § 14
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Talousarviokehyksessä kaupunginhallitus määrittelee reunaehdot lautakunnille talousarvion tekemiseksi. Reunaehdot perustuvat verottajan ja valtion ennusteisiin seuraavan vuoden tulojen osalta sekä arvioihin toiminnan ja talouden kehityksestä.
Talousarvio on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien.
Talousarvion valmistelu on aloitettu palvelualoilla toukokuussa 2026 toiminnan suunnittelun, merkittävien muutostarpeiden, kulukasvuarvioiden, investointitarpeiden ja muiden merkittävästi talousarvioon vaikuttavien erien osalta. Talousarvion valmistelussa tulee huomioida kaupunginhallituksen päätös ohjeellisestä kehyksestä.
Palvelualojen vastaavat ovat käyneet 11.5.2026 toimintaympäristön muutoksista keskustelut kaupunginjohtajan ja talousjohtajan kanssa.
Liitteenä talousarvion laadintaohjeet ja talousarviokehys vuoden 2027 talousarvioksi. Liite toimitetaan jälkitoimituksena.
Kokouksessa käydään läpi talousarvion valmistelutilanne sekä esittely palvelualojen toimintaympäristön muutoksista ja investointisuunnitelmat 2027-2029. Palvelualajohtajat ovat kutsuttuna paikalle.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä päättää:
1) esittää kaupunginhallitukselle talousarvion laadintaohjeet 2027.
2) esittää kaupunginhallitukselle koko kaupungin talousarvion kehystä 2027-2029.
3) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin investointisuunnitelmaa 2027-2029.
Päätös Taloustyöryhmä päätti palauttaa talousarvion uudelleenvalmisteluun. Seuraava kokous keskiviikkona 3.6.2026 klo 17.
Taltr 03.06.2026 § 17
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Talousarviokehyksen pohjalla on vuoden 2026 muutettu talousarvio sekä ennuste vuoden 2026 tuloksesta. Tärkeänä osana on palvelualojen henkilöstömuutokset, jotka vähentävät olennaisesti henkilöstökuluja. Palvelualat ovat käyneet uudelleen läpi toimintakulunsa ja esittävät toimintaympäristän muutokset taloustyöryhmän 3.6.2026 kokouksessa. Kehys on laadittu 3 % palkkojen sopimuskorotuksilla sekä 1 % inflaatiolla kustannuksiin.
Verotulot 33,9 milj. euroa ovat arvioitu Kuntaliiton veroennustee 05/2026 mukaisesti vuodelle 2027. Myös suunnitelmavuoden verot ovat arvioitu saman ennusteen mukaisesti.
Valtionosuudet 10,5 milj. euroa ovat arvioitu Kuntaliiton ennakollisten valtionosuuslaskelmien mukaisesti vuodelle 2027. Suunnitelmavuodet ovat täysin arvioita (laskevan väestöennusteen mukaisesti arvioitu).
Kaupungin vuokratuotoista on vähennetty 2 milj. euroa. Vuokratuottoihin jää 0,5 milj. euroa. Nämä ovat kaupungille yhteensä Varhan maksamat vuokratuotot 1.1.2027 alkaen. Alun perin vuokratuotot Varhalta kaupungille olivat yhteensä 2,5 milj. euroa (v.2026).
Sote kiinteistöjen yhtiöittäminen 1.1.2027 alkaen. Tällä hetkellä Loimaan Kuntakiinteistöt Oy on perustettuna, yhtään kiinteistöä ei olla siirretty yhtiöön. Siirto tapahtuu vasta kun Varhalta jotakin varmempaa kuin toistaiseksi voimassa olevat 12 kk irtisanomisajalla olevat sopimukset ja pidempi suunnitelma palveluverkoksi.
Yhtiöittämisen periaatteena on apportti, koska ei ole järkevää lähteä velkaannuttamaan yhtiötä jo valmiiksi. Yhtiön laina vaatisi kuitenkin kaupungin takauksen. Eli kaupunki ei vastuista irti pääse. Joka tapauksessa yhtiö tarvitsee kaupungilta pääomaa yritystoiminnan aloitusta varten. Yhtiöittäminen on tarkoitus toteuttaa siten, että kaupunki luovuttaa kiinteistöt perustamalleen yhtiölle (Loimaan Kuntakiinteistöt Oy) tasearvoilla. Maapohjat säilyisivät kaupungin omistuksessa. Tällöin kaupunki saa maanvuokratuottoja ja kiinteistöverotuloja. Sote-kiinteistöjen osalta osakevastiketta on annettava, jotta varainsiirtoverolain 43 a §:n tarkoittama varainsiirtoverovapaus voisi toteutua apporttiluovutuksessa.
Kokouksessa 3.6.2026 käydään läpi talouden tasapainotuksen sisältävä vuoden 2027-2029 kehys sekä esitellään veroskenaariot eri tuloveroprosenteilla.
Kokouksessa läsnä palvelualajohtajat jotka esittelevät palvelualansa talouden tasapainottamisvaihtoehdot kuluja vähentämällä.
Liitteet lähetetään jälkitoimituksena perjantaina 29.5.2026.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä päättää;
1) esittää kaupunginhallitukselle talousarvion laadintaohjeet 2027,
2) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin talousarviokehystä 2027-2029,
3) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin alustavaa investointisuunnitelma 2027-2029.
Päätös Taloustyöryhmä päätti,
1) esittää kaupunginhallituksen talousarvion laadintaohjeet 2027,
2) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin talousarviokehystä 2027-2029 kahdella eri vaihtoehdolla,
3) esittää kaupunginhallitukselle kaupungin alustavaa investointisuunnitelmaa 2027-2029.
Kaupunginhallitus 15.06.2026
234/02.02.00/2026
Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantala Jari, Talousjohtaja Katja Mäkelä
Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet.
Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa kaupunginhallituksen ohjeiden pohjalta (Hallintosääntö 58§).
Talouden tilanne ja näkymät vuosille 2027-2029 ovat epävakaat. Kesäkuussa 2026 ei ole nähtävissä merkittävää kuntatalouden tilanteen paranemista vuodelle 2027.
Touko-kesäkuun 2026 mukainen alustava arvio vuoden 2027 tuloslaskelman alijäämästä ilman merkittäviä palvelujen ja toimintojen muutoksia tai veroprosenttien korottamista olisi arviolta yhteensä noin 4-7 milj. euroa.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien.
Vuoden 2025 tilinpäätöksen mukainen taseen kertynyt ylijäämä oli noin 11,2 milj. euroa.
Mahdollisista veroprosenttien muutoksista on päätettävä vuoden 2027 talousarvion osalta valtuustossa viimeistään 9.11.2026.
Vuoden 2027 kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään 17.11.2026.
Kehyksessä on huomioituna:
Palkkojen sopimuskorotukset 3 %
Inflaatio 1 %
Osinkotuloa Loimaan Kaukolämpö Oy:ltä 1 milj. euroa / vuosi
Osinkotuloa Loimaan Kuntakiinteistöt Oy:ltä 2028-2029 0,5 milj. euroa/vuosi
Kiinteistöjen alaskirjauksia 0,2 milj. euroa / vuosi (pysyvät vastaavat ohje)
Veroennuste 05/2026
Valtionosuudet 05/2026
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
1) Hyväksyy Loimaan kaupungin (ml. Loimaan vesiliikelaitos) vuoden 2027 talousarvion valmistelukehyksen taloustyöryhmän esittämän ''Kiinteistöt kaupungin puolella'' -vaihtoehdon mukaisena.
- Arvioitu vuoden 2027 tuloslaskelma olisi noin 1,0 milj. euroa alijäämäinen.
- Suunnitelmavuosien 2027-2029 tuloslaskelmien mukainen arvioitu alijäämä olisi ilman merkittäviä palvelujen, toimintojen tai veroprosenttien korottamista arviolta yhteensä noin 4,5 milj. euroa.
- Vuosien 2027-2029 arvioitu yhteensä noin 4,5 milj. euron alijäämäisyys edelyttää, että toimi-/palvelualat varautuvat valmistelemaan merkittäviä toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia, joilla arvioitua vuosien 2028-2029 aljäämää voidaan kattaa.
- Osana arvioidun alijäämän vähentämistä voidaan käyttää toimintatulojen ja rahoitustulojen (kunnallis- ja kiinteistöverot) lisäämistä sekä suunnitteilla olevien investointihankkeiden siirtämistä.
2) Hyväksyy toimialakohtaiset vuoden 2027 talousarvion valmisteluohjeet.
3) Toteaa tiedokseen vuosien 2027-2029 alustavan investointisuunnitelman.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |