RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 122
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hennijoen aurinkovoimalan osayleiskaava
Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 122
300/10.02.02/2026
Valmistelija Kaavoittaja Salonen Arttu
Suunnittelualue sijaitsee Hennijoen kylän alueella, lähellä Huittisten ja Punkalaitumen rajoja. Suunnittelualue on tässä vaiheessa noin 120 hehtaaria, joka voi tarkentua suunnittelun edetessä. Hanketoimijan tavoitteena on 60 MW tehoinen voimala.
Hanketoimija on vuokrannut alueelta yksityisten maita, mutta suunnittelualue kattaa myös ainakin karttateknisistä syistä hieman vuokrattuja alueita laajemman alueen. Hanketoimija on teettänyt alueelta esiselvityksiä mm. luontoarvojen osalta. Selvityksiä tullaan täydentämään nyt kaavoitusvaiheessa.
Kaavoitus laaditaan yksityisen aloitteesta ja kaavoitussopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 13.4.2026 § 83. Hakija maksaa kaavoituksen suunnittelu-, selvitys- ja tiedottamiskustannukset. Kaavasuunnittelijana toimii Karttaako Oy:n asiantuntijat.
Kaupunki ohjaa kaavan laadintaa ja tekee siihen liittyvät päätökset.
Alueella ei ole voimassa kuntatason asema- tai yleiskaavoja. Maakuntakaavassa alue on Maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) ja aluetta halkoo parannettavan suurjännitelinjan merkintä (Z).
Osayleiskaavan laadinnan tavoitteena on aurinkovoimapuiston ja mahdollisesti sähkövaraston sijoittaminen alueelle oheislaitteineen. Lisäksi huomioidaan tarpeelliset ympäristöasiat ja -vaikutukset. Näitä ovat esimerkiksi luontoarvot, joen laatu- ja valunta-asiat, maisema sekä lähialueen asutus.
Kaavan vireilletulon yhteydessä asetetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtäville. Kaavatyön viranomaisneuvottelu järjestetään kesäkuussa.
Kaavan valmisteluvaiheen, jolloin kaavaluonnos valmistuu, tavoitteena on syksy 2026. Kaavaluonnosta käsitellään kaavatoimikunnassa ennen nähtäville asettamista. Luonnoksen julkaisun jälkeen järjestetään kaavatyön yleisötilaisuus. Myöhemmin kaavasta laaditaan vielä kaavaehdotus, joka asetaan nähtäville. Kaavatyön viitteellisen aikataulun mukaan hyväksymisvaiheen tavoitteena on kevät 2027.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että oikeusvaikutteisen osayleiskaavan "Hennijoen aurinkovoimalan osayleiskaava" laatiminen käynnistetään ja ilmoitetaan vireilletulosta.
Kaupunginhallitus merkitsee myös tiedokseen osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Tekninen johtaja Antti Korte ja kaavoittaja Arttu Salonen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 18:30.
| Edellinen asia | Seuraava asia |