RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupajaosto
Esityslista 16.06.2026/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Lausunnon antaminen Teollisuustien eteläpuolen ja jätevedenpuhdistamon länsipuolen aurinkoenergian asemakaavan muutosehdotuksesta
Lupajaos 27.01.2026 § 8
Valmistelija johtava rakennustarkastaja Harri Salminen
Asemakaavan muutos tehdään Loimaan veden ja yksityisen toimijan aloitteista. Kaupunginhallitus on hyväksynyt viime vuonna hanketta koskevan kaavoitussopimuksen ja päättänyt asemakaavatyön vireilletulosta.
Kaavamuutoksen kohteena olevat suunnittelualueet sijaitsevat Loimijoen rannassa noin 3,5 km päässä Loimaan keskustasta lähellä Hirvikosken teollisuusaluetta ja Juvan kaupunginosassa sijaitsevaa jätevedenpuhdistamoa. Kaavoitettavat alueet ovat Hirvikoskella peltoa ja Juvalla entistä peltoa.
Teollisuustien eteläpuolen asemakaavan muutoksen pääasiallisena tavoitteena on mahdollistaa aurinkoenergian tuotanto ja viljely sekä niitä tukevat toiminnot. Lisäksi tavoitteena on mm. osoittaa riittävä suojakasvillisuus rantatörmän lähelle. Hakijan tavoitteena on alue, joka soveltuu yhdistettyyn aurinkovoiman ja hyvän kastelumahdollisuuden omaavien puutarhakasvien tuotantoon.
Kaavamuutos palvelisi myös viereisen teollisuusalueen tulevia tarpeita. Näin syntyisi resurssitehokas kokonaisuus, joka hyödyntää alueen infrastruktuuria, tukee paikallisen teollisuuden energiatarpeita ja monipuolistaa alueen työpaikkatarjontaa.
Jätevedenpuhdistamon vieressä, korttelin 28 länsipuolelle on tavoitteena mahdollistaa aurinkoenergian tuotanto. Hakijan tavoitteena on tuottaa aurinkoenergiaa jätevedenpuhdistamon tarpeisiin, koska energian tarve on suurta. Loimaan kaupunki ja Loimaan Vesi ovat mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa (KETS) ja aurinkovoimalahanke sisältyy kaupungin ilmastosuunnitelmaan.
Kaavamuutosluonnoksen aineisto on nähtävissä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: https://www.loimaa.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/teollisuustien-etelapuolen-ja-jatevedenpuhdistamon-lansipuolen-aurinkoenergian-asemakaavan-muutos-ak-1010-10-kaupunginosa-ja-20-kaupunginosa/
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Salminen Harri
Päätösehdotus Lupajaosto toteaa lausuntonaan, että sillä ei ole huomauttamista kaavaluonnoksesta.
Päätös Hyväksyttiin.
Lupajaos 16.06.2026
666/10.02.03/2023
Valmistelija johtava rakennustarkastaja Harri Salminen
Kaavamuutoksen valmistelu on edennyt ehdotusvaiheeseen. Luonnosvaiheessa tulleen palautteen ja uudelleentarkastelun perusteella luonnokseen nähden kaavakarttaan sekä merkintöihin ja määräyksiin on tehty tarkistuksia, sekä täydennetty vaikutusten arviointia ja ympäristön kuvausta.
Ehdotusvaiheen selostukseen on täydennetty lausuntopalautteen perusteella arviointia yleiskaavatason teollisuusalueiden riittävyyden osalta.
Korttelin 28 EN-1 -aluetta ympäröi aiemmin asemakaavoitettu VL-alue ja sen luo-1 -merkintä. Merkintä on katsottu luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeänä alueena edistävän jatkuvaa puustoisuutta suurelta osalta niemen aluetta. Sieltä ei saa myöskään kaataa puita ilman lupaa. Maisemallisten vaikutusten arviointia on täydennetty kaavaselostukseen, jossa on huomioitu myös se, että koko niemen alue ei ole asemakaavoitetulla alueella puustoinen.
EN-2-alueen länsi- ja itäreunoille on osoitettu istutettavan tai säilytettävän puurivin merkinnät kaavaehdotukseen. Puurivien istutusvälit on määrätty kaavassa ja tiheyttä havainnollistettu uusilla selostukseen lisätyillä havainnekuvilla määräyksen mukaisilla istutusetäisyyksillä. Velvoittavuutta istutusten kotimaisten puusto- ja kasvillisuuslajikkeiden käyttämiseen on lisätty lvv:n lausunnon perusteella i-3 määräykseen EN-1 alueella.
Ilmastovaikutusten arviointia on lupa- ja valvontavirastolta saadun palautteen perusteella täydennetty kaavaehdotukseen KILVA -työkalulla (kaavan ilmastovaikutusten arviointi).
Loimaan kaavoitus pyytää lupajaoston lausuntoa 27.4.2026 päivätystä asemakaavan muutoksen ehdotuksesta. Sen aineisto on nähtävissä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: https://www.loimaa.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/kaavoitus/vireilla-olevat-kaavat/teollisuustien-etelapuolen-ja-jatevedenpuhdistamon-lansipuolen-aurinkoenergian-asemakaavan-muutos-ak-1010-10-kaupunginosa-ja-20-kaupunginosa/
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Salminen Harri
Päätösehdotus Lupajaosto toteaa lausuntonaan, että sillä ei ole huomautettavaa asemakaavan muutosehdotuksesta.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |