Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 7



 

Varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman päivittäminen

 

Sivla 16.06.2026     

299/12.07.00/2026  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti, puh. 050 4063659

 

 

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelman päivitys tehdään, koska varhaiskasvatussuunnitelma siirretään ensimmäistä kertaa valtakunnallisiin sähköisiin ePerusteisiin. Tekstistä on poistettu vanhentuneita tietoja, käsitteitä sekä lasten ja huoltajien osallistamisen tuloksia.

 

Paikallinen osio ei ole enää pakollinen, mutta kansallisen arvioinnin mukaisesti varhaiskasvatuksen henkilökunta tuntee sen paremmin kuin valtakunnalliset perusteet, joten sen merkitys on suuri. 

 

Ensi toimintakauden aikana valmistellaan uudet huoltajien ja lasten osallistaminen, jonka tulokset lisätään tähän suunnitelmaan. Lisäksi on muutettu teksti 1.8.2026 voimaan tulevasta varhennetusta oppivelvollisuudesta, vastaavasti pidennetty oppivelvollisuus on poistettu. Uudistettu suunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2026 alkaen. 

 

Esiopetussuunnitelma 

Esiopetussuunnitelma on päivitetty vastaamaan perusopetuslain 1.8.2026 voimaan tulevia muutoksia. Esiopetussuunnitelman paikalliseen osioon on muutettu kohtaan 5.6 poistuvan pidennetyn oppivelvollisuuden tilalle 1.8.2026 voimaan tuleva varhennettu oppivelvollisuus. Lisäksi siihen on lisätty liikunnallisuuden edistämisen paikallista täsmennystä lukuun 4.5. 

 

Valmistavan opetuksen paikalliset tarkennukset on päivitetty vastaamaan päivitettyjä perusteita. Valmistavan opetuksen paikalliset tarkennukset erottuvat otsikoista, joissa mainitaan valmistava opetus. 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman liitteen muodossa. Suunnitelmat ovat voimassa 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös