RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Taloustyöryhmä
Muistio 20.04.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2026 talousarvion määrärahamuutokset
Taltr 20.04.2026 § 9
233/02.02.00/2026
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja, kaupunginjohtaja Rantala Jari
Loimaan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2027-2028. Talousarvio on käyttötalouden osalta sitova palvelualueittain. Määrärahat ovat bruttomääräisiä.
Kaupunginhallitus käsittelee osavuosikatsauksen kolmannesvuosittain ja kaupunginhallitus käsittelee talouden toteumatilanteen kuukausittain.
Määrärahamuutosten osalta on ohjeistettu, että sellaisten ilmetessä, tulee ne viipymättä toimittaa toimielinten käsiteltäviksi.
Muuttuneiden vuoden 2026 vero- ja valtionosuusarvioiden mukaan vuoden 2026 tulos (Loimaan kaupunki ja vesiliikelaitos) on muodostumassa 1,2 milj. euroa alijäämäiseksi.
Kaupunginhallitus päättää, että palvelualat valmistelevat maalis-huhtikuun aikana (15.4.2026 mennessä) yhteensä 500.000 euron sopeutustoimenpiteet vuoden 2026 käyttösuunnitelmiin.
Sivistystoimi,
tulo, lisäys
Kotikuntakorvaukset 80 000 €
meno, vähennys
Henkilöstökulut 140 000 €
Palvelujen ostot 200 000 €
meno, lisäys
Vuokrakulut 70 000 €
Elinympäristö
meno, vähennys
Talvikunnossapito 150 000 €
Kaavateiden valaistus sähkö 20 000 €
Koneet ja kuljetusvälineet 10 000 €
Nettovaikutus tilikauden tulokseen lisäystä 530 000 €.
Laajemmin taloustilanteen muutoksia arvioidaan ja sopeuttamistoimenpiteitä linjataan kevään 2026 aikana valmisteltaessa vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelman valmisteluohjeita.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä esittää kaupunginhallitukselle vuoden 2026 talousarvion määrärahamuutoksia.
Päätös Taloustyöryhmä päätti esittää kaupunginhallitukselle vuoden 2026 talousarvion määrärahamuutoksia. Nettovaikutus tilikauden tulokseen lisäystä 530 000 €.
| Edellinen asia | Seuraava asia |