RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Loimaan kaupungin edustajan ja varaedustajan ehdottaminen Pro Ysitie ry:n hallitukseen jäseneksi/varajäseneksi
Kaupunginhallitus 27.04.2026
259/00.04.01/2026
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Pro Ysitie ry on aktiivinen koko yhteysvälin kattava yhdistys ja yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on elinkeinoelämän
toimintaedellytysten, liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden parantaminen väylän vaikutusalueella. Yhdistyksen toiminnan keskiössä on edunvalvontatyö sekä tietoisuuden lisääminen 9-väylän merkityksestä ja sen kehittämistarpeista. Valtatie 9 on melkein 700 kilometriä pitkä pääväylä, jonka rinnalla kulkee myös rautatie. Yhdessä nämä muodostavat sekä Suomen että Naton rajan itään ja lännessä kriittisen meriyhteyden Eurooppaan. Yhdistyksen työ on nyt ehkä tärkeämpää kuin koskaan
ennen yhdistyksen olemassaolon aikana.
Pro Ysitie ry:n vuosikokous järjestetään 3.6.2026 Kuopiossa.
Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita vuosikokoukseen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten hallituksen nimeäminen toimikaudelle 2026 - 2027. Varsinainen esityslista toimitetaan lähempänä kokousta erikseen.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon vuosikokous valitsee kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan puheenjohtajan, kaksi (2) varapuheenjohtajaa sekä 8 - 16 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Hallituksen varajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaikissa hallituksen kokouksissa.
Pro Ysitien hallitus pyytää jäsenorganisaatioitaan tekemään ehdotuksia yhdistyksen hallituksen jäseniksi / varajäseniksi kaudelle 2026 - 2027. Ehdotukset pyydetään tekemään ke 13.5.2026 mennessä.
-----------------
Kaupunginhallitus päättää kaupungin edustajien valinnasta osakeyhtiöihin,
säätiöihin, yhdistyksiin ja muihin yhteisöihin, joissa
kaupunki on osakkaana (Hallintosääntö 24 §).
Kaupunginhallitus on 9.6.2026 (§ 160) nimennyt kaupungin edustajaksi
Pro Ysitie -yhdistykseen kehittämisjohtajan ja varalle kaupunginjohtajan.
https://loimaad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2025335-5
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää jäsenen ja varajäsenen esitettäväksi
Pro Ysitie ry:n hallitukseen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |