Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 4


2 Perintövarat 31.12.2025

 

Kaupungille tulleiden perintövarojen käyttö

 

Kaupunginhallitus 27.04.2026     

190/02.07.02/2026  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Kuntalaissa ei säädetä lahjoitus- ja testamenttiomaisuuden käyttämisestä.

Kunnan asema lahjoituksen ja testamentin saajana voidaankin rinnastaa

muiden yhteisöjen asemaan.

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston kunnan ja

kuntayhtymän taseen laatimista koskevan yleisohjeen mukaan kunnan

taseessa voi olla omassa pääomassa esitettäviä vapaaehtoisia rahastoja ja toimeksiantojen pääomissa esitettäviä lahjoitusrahastoja.

 

Kunnan ja kuntayhtymän taseen laatimista koskevan yleisohjeen mukaan

lahjoituksena saatu omaisuus, jonka käyttöön liittyy sopimukseen,

testamenttiin tai lahjakirjaan perustuvia varojen käyttöä ja kartuttamista

koskevia ehtoja, merkitään taseeseen omaksi tase-eräksi toimeksiantojen

pääomiin. Lahjoituksen tai perinnön arvoa ei siis tulouteta

tuloslaskelmassa.

 

Yksityisoikeudellista periaatteista johtuu, että määrätarkoitukseen lahjana tai testamentilla saatua omaisuutta on käytettävä ja hoidettava siten, kuin lahjan ja testamentin tekijä on määrännyt. Jos olosuhteet muuttuvat niin, että tämä ei ole enää mahdollista, joudutaan harkitsemaan mitä omaisuudelle on tehtävä tai miten sitä on käytettävä. Käytännössä on pyrittävä löytämään alkuperäistä tarkoitusta mahdollisimman lähellä oleva käyttötarkoitus- ja tapa. Jos lahjakirjasta tai testamentista ei muuta ilmene omaisuuden uudesta käytöstä päättäminen kuuluu valtuustolle. Kuntalain 91 § Toimivallan siirtämisestä ei kuitenkaan aseta esteitä toimivallan delegoinnille asiassa.

 

Nykytilanne varallisuuden osalta ja tavoitetilan asettaminen:

 

Loimaan kaupungin perintöjen ja lahjoitusten tasearvo on 424.449,30 euroa. Omaisuus jakautuu kassavaroihin, kiinteistöihin ja maaomaisuuteen. Omaisuutta seurataan kirjanpitolautakunnan yleisohjeen mukaisesti toimeksiantojen pääomissa tasetilin kautta eriteltynä.

 

Tavoitteena on että kaikille perintövaroille määritellään vastuutaho, joka päättää perinnön käyttösuunnitelmat ja käytännössä seuraa ja vastaa perinnön käytöstä saantikirjojen tai valtiokonttorin päätöksen mukaisesti.

 

Liitteenä päivitetty perintövarat tilanne 31.12.2025.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaikille perintövaroille määritellään liitteen mukaisesti vastuutaho, joka päättää perinnön käyttösuunnitelmat ja käytännössä seuraa ja vastaa perinnön käytöstä saantikirjojen tai valtiokonttorin päätöksen mukaisesti.

 

Päätös