RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 21.05.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset 2026
Sivla 21.05.2026
137/02.05.01.00/2026
Valmistelija museonjohtaja Monika Antikainen, puh. 050 4708767
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 5.3.2026 (14 §) avustusten jakosuhteesta. Kulttuuripalvelujen kohdeavustuksiin on varattu 14 300 euroa.
Sivistyslautakunta on vahvistanut avustusten myöntämisperusteet ja avustusohjeet kokouksessaan 21.3.2024 (32 §).
Kulttuuripalveluiden kohdeavustuksia myönnetään kulttuurityötä tekeville yhdistyksille, yhteisöille, työryhmille sekä yleishyödyllisille järjestöille, jotka harjoittavat kulttuuritoimintaan liittyvää sivistys-, koulutus-, monikulttuurisuus, kansainvälisyys- tai näihin verrattavaa toimintaa. Kohdeavustus voidaan myöntää myös yksittäiselle henkilölle.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää avustusten myöntämisestä käyttösuunnitelmassa varattujen määrärahojen puitteissa.
Avustukset ovat olleet haettavana kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla sekä Loimaan Lehdessä 26.3.2026 julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi 30.4.2026.
Määräaikaan mennessä tulivat seuraavat hakemukset:
Hakija | Haettu summa, € |
Alastaron kyläyhdistys - kesänavaus | 1 500 |
Kauhanojan kyläyhdistys - pajasanomien painatus | 600 |
Kauppala Big Band - kapellimestaripalkkio | 3 600 |
Kojonkulman Martat - 100-vuotishistoriikki | 2 587 |
Krekilän Myllyn Kesäteatteri - ohjaajapalkkio | 5 000 |
Kurkijokisäätiö - pienoismalli, kulttuuripolku | 4 000 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset - tapahtumiin | 500 |
Loimaan Soittokunta - kapallimestarin palkkio | 5 000 |
Loimaan Viihdelaulajat - vuokra-avustus | 860 |
Loimijoki Virtaa - yhdistys täytää 10-vuotta | 5 000 |
Pyramidipknikin Ystävät - Pyramidipiknik | 700 |
Säilättäret - Metrilakumenuetti | 1 800 |
Trio Sentido - kolmen konsertin sarja eri puolilla Loimaata | 1 298 |
Yhteensä | 32 445 |
Museonjohtajan esitys:
Sivistyslautakunta päättää myöntää kulttuuripalvelujen vuoden 2026 kohdeavustukset seuraavasti:
Hakija | Haettu summa, € |
Alastaron kyläyhdistys ry - yleisavustuksen mukaista toimintaa | 0 |
Kauhanojan kyläyhdistys ry - yleisavustuksen mukaista toimintaa | 0 |
Kauppala Big Band ry | 2 000 |
Kojonkulman Martat ry - juhlavuosi - paimatuskustanniksiin | 400 |
Krekilän Myllyn Kesäteatteri ry | 1 000 |
Kurkijokisäätiö - yleisavustuksen mukaista toimintaa, pienoismalliin myönnetty jo aiemmin avustusta | 0 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset ry - yleisavustuksen mukaista toimintaa | 0 |
Loimaan Soittokunta ry | 4 500 |
Loimaan Viihdelaulajat ry | 860 |
Loimijoki Virtaa ry - juhlavuosi | 2 000 |
Pyramidipknikin Ystävät ry | 500 |
Säilättäret ry - haettua pienemmällä avustuksella esitys ei toteudu. | 0 |
Trio Sentido | 500 |
Yhteensä | 11 760 |
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää museonjohtajan esityksen mukaisesti.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |