Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 86


4 Lainojen lyhennykset, tilanne 31.3.2026

 

Lainasalkku 31.3.2026

 

Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 86  

192/02.05.04/2026  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Loimaan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevat rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet. Lainasalkun riskienhallinnassa huomioidaan tuleva lainakanta, lyhyttä ja pitkäaikaista rahoitusta tasapainottamalla turvataan kaupungin rahoituksen riittävyys muuttuvissa olosuhteissa. Sitoutuminen pitkiin laina-aikoihin ja kiinteisiin korkoihin vähentää riippuvuutta markkinakorkojen muutoksista, mutta samalla se myös heikentää mahdollisuuksia hyötyä alhaisista lyhytaikaisista koroista tai markkinakorkojen laskusta.

 

Tavoitteena on, että lainat jakautuvat lyhyisiin ja pitkäaikaisiin lainoihin siten, että korkotason ollessa alhaalla tavoitellaan lainojen pidempää duraatiota (keskimääräinen juoksuaika) ja päinvastoin korkojen ollessa ylhäällä pyritään lyhyempään lainojen duraatioon (keskimääräinen juoksuaika).

 

Kaupungin lainasalkku

 

Lainasalkku 31.3.2026 tilanteessa lainojen avoinna oleva pääoma oli kaikkiaan 19,8 miljoonaa euroa. Tämä on pitkäaikaista lainaa. Lyhytaikaisia kuntatodistuslainoja oli yhteensä 9 milj. euroa.

 

 Lisäksi leasinglainoja on yhteensä 12,7 miljoonaa euroa.

 

Maaliskuussa 2026 kaupunki nosti 4 miljoonan euron talousarviolainan, 10 vuotta ja kiinteäkorkoisena. Ja maksoi 1 milj. euron lyhytaikaisen kuntatodistuslainan pois.

 

Kaupungilla on Alastaron kunnan aikainen vanha koronvaihtosopimus joka erääntyy 2026 vuoden lopulla.

 

Tulevaisuuden näkymät

 

EKP onkin pitänyt ohjauskorkonsa ennallaan ja arvioiden mukaan inflaation odotetaan keskipitkällä aikavälillä vakiintuvan lähelle 2 prosentin tavoitetta.

 

Korkonäkymiin liittyy epävarmuuksia, sillä geopoliittiset jännitteet ja mahdollinen energiahinnan nousupaineet saattavat lisätä inflaatioriskiä ja vaikuttaa EKP:n tuleviin päätöksiin.

 

Liitteenä lainasalkku 31.3.2026.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee lainasalkun tilanteen tiedokseen. 

 

Päätös Hyväksyttiin.