RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 85
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sijoitussalkku 31.3.2026
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 85
191/02.05.05/2026
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Loimaan kaupunginvaltuuston on 11.12.2023 päättänyt rahoitus- ja sijoitustoiminnan periatteet, jonka mukaan kaupunginvaltuuston tehtäviin kuuluu kuntalain 410/2015 § 14 mukaisesti varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista päättäminen. Valtuuston tulee ottaa kantaa siihen, missä tehtävissä ja hankkeissa kunta on mukana omistajana ja sijoittajana sekä valvoa, että kunnan pääoma on tehokkaassa, kunnan tavoitteita tukevassa käytössä.
Tuottotavoite:
Sijoitustoiminnan pitkän aikavälin keskimääräiseksi vuotuiseksi tuottotavoitteeksi määritellään vähintään sijoitusten hoidosta syntyvien kustannusten ja inflaation ylittävää reaalituottoa. Lyhyellä aikavälillä tuotto voi poiketa tavoitellusta tuotosta. Tuottoa arvioidaan kokonaistuottona, joka tarkoittaa sijoituskohteiden arvonmuutoksen, sijoituskohteista saatavan koron, osingon tai muun maksettavan kassavirran summaa vähennettynä varainhoidon kuluilla.
Liitteenä sijoitussalkku 31.3.2026.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee sijoitussalkun tilanteen tiedokseen.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |