Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 61


 

Tietotilinpäätös 2025

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 61  

160/09.00/2026  

 

Valmistelija Digipalvelupäällikkö Suvila Jari, hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha

 

Tietotilinpäätös kuvaa tietojen käsittelyn nykytilaa sekä arvioi tietosuojan ja tietoturvan toteutumista. Lisäksi se sisältää tietosuojaan ja tietoturvaan liittyviä kehittämistarpeita ja -toimenpiteitä.

 

Tietotilinpäätös on tarkoitettu sisäiseen käyttöön johtamisen raportiksi sekä sidosryhmille tietojen käsittelyn kuvaukseksi. Se toimii myös suunnittelun ja toiminnan ohjauksen sekä raportoinnin ja johtamisen tukena.

 

Tietotilinpäätös on myös keskeinen dokumentti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista osoitusvelvollisuutta. Osoitusvelvollisuus tarkoittaa lakien, hyvän tietojenkäsittelytavan ja hyvän tiedonhallintatavan noudattamista. Tilinpäätöksellä vastataan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) edellytykseen, että organisaatiot kertovat avoimesti tietojensa käsittelystä. Lisäksi sillä luodaan tilannekuvaa siitä, miten toimintaa on kehitetty.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa tietotilinpäätöksen 2025 tiedoksi.

Tietotilinpäätös 2025 saatetaan tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.