RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.03.2026/Pykälä 33
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vanhan Hämeentien yksityistien nopeusrajoituksen alentaminen ja etuajo-oikeus
Elymltk 24.03.2026 § 33
125/08.00.00/2026
Valmistelija kaupungininsinööri Hongisto Osmo
Vanhan Hämeentien yksityistien tiekunta on kokouksessaan 24.4.2025 pykälässä 10 päättänyt hakea elinympäristölautakunnalta suostumusta asettaa 30 km/h:n nopeusrajoitusmerkki tien varrella sijaitsevan Kauhan-ojan koulun kohdalle.
Samassa pykälässä tiekunta hakee lautakunnan suostumusta myös kärki-kolmion asettamiselle Vanhan Hämeentien ja maantien 213 yhdistävän tien risteykseen siten, että Vanha Hämeentie olisi etuajo-oikeutettu.
Perusteluina molemmille todetaan liikenneturvallisuuden parantaminen koulun kohdalla.
Tieliikennelain 71 §:n 1 momentin mukaan yksityistielle asetettavan liiken-teenohjauslaitteen asettaa tienpitäjä saatuaan siihen kunnan suostumuk-sen.
Kartta oheismateriaalina.
Esittelijä Tekninen johtaja Korte Antti
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta antaa Vanhan Hämeentie yksityistien tiekunnalle suostumuksen asettaa liikennemerkit C32 Nopeusrajoitus 30 km/h Kau-hanojan koulun kohdalle. Lisäksi elinympäristölautakunta antaa suostu-muksen asettaa Vanhan Hämeentien ja yhdystien risteykseen liikenne-merkin B5 Väistämisvelvollisuus risteyksessä.
Elinympäristölautakunta päättää, että koska Kauhanojan koulu on Loimaan kaupungin perusopetuksen toimipiste ja liikenneturvallisuuden parantami-nen koulun kohdalla on mainittuna hyväksytyssä liikenneturvallisuussuun-nitelmassa, toimittaa Loimaan kaupunki tiekunnalle merkit, pylväät ja jalus-tat pystytettäviksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Jäsen Pasi Riuttaskorpi katsoi itsensä esteelliseksi, koska hän on Vanhan Hämeentie yksityistien tiekunnan osakas. Pasi Riuttaskorpi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan oli kaupungininsinööri Osmo Hongisto.
| Edellinen asia | Seuraava asia |