RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 263
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän sopimuskauden muuttuminen määräaikaisesta toistaiseksi voimassaolevaksi
Kaupunginhallitus 15.05.2023 § 118
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja, digipalvelupäällikkö Jari Suvila, vs.henkilöstöpäällikkö Leila Lehtinen
Loimaan kaupungin henkilöstö- ja palkkahallinnon palvelu on ostettu Monetra Pirkanmaa Oy:ltä 1.10.2020. Palvelussa käytetään Visman F2 palkanlaskenta järjestelmää sekä ESS7 sähköistä asiointikanavaa. Monetra Pirkanmaa Oy:lle on maksettu vuoden 2022 aikana palvelusta 97 189,07 € (sis. alv 24%)
Palvelu on ollut puutteellista ja puutteista on tehty reklamointeja. Lisäksi järjestelmien toimivuudessa on hitautta, eivätkä integraatiot järjestelmien välillä toimi. Pahimmassa tapauksessa olemme joutuneet siirtymään manuaaliseen työhön.
Henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän kilpailutuksen tavoitteena on hankkia järjestelmä kustannustehokkaasti Saas-palveluna(pilvipalveluna). Loimaan kaupungin ja Vesiliikelaitoksen henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän kokonaisratkaisu sisältäen heti käyttöönotettavat integraatiot eri järjestelmien välillä.
Liite:
Kilpailutuksen suunnitelma
"Hallintosääntö 72 §
Kaupunginhallituksen toimivalta hankinnoissa
päättää kaupungin strategisista hankintatoimea koskevista linjauksista kuten hyväksyy hankintaohjeet
hyväksyy hankintayhteistyösopimukset,
tekee päätöksen hankinnassa, a) joka palvelee kahta tai useampaa kaupungin toimielintä, ellei kysymys ole keskitetysti tehtävistä hankinnoista; b) joka palvelee kaupunkikonsernia."
Toimivallan siirtäminen
Kaupunginhallitus, kaupunginjohtaja, toimielimet ja palvelualajohtajat voivat siirtää tehtäviään ja toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille.
Liite 2 toimitetaan kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostitse.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy henkilöstö- ja palkkahallintojärjestelmän kilpailutuksen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Talousjohtaja Katja Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19:33.
Kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Timo Tamminen siirtyi etäyhteyteen kokouksen loppuajaksi klo 19:35 alkaen.
Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 197
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Loimaan kaupunki pyysi tarjouksia henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmistä SaaS-palveluna, vuoden 2024 alusta alkaen.
Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.
CPV-koodi on 48000000-8 Ohjelmatuotteet ja tietojärjestelmät.
Tarjouspyyntö julkaistiin www.tarjouspalvelu.fi sivuilla. Ilmoitusnumero 461073.
Hankinnasta sai esittää kysymyksiä 11.6.2023 klo 12 mennessä.
Vastaukset esitettyihin kysymyksiin aiheuttivat tarkentavia muutoksia tarjouspyyntöön.
Määräaikaan 30.6.2023 klo 12 mennessä, tarjouksen toimitti:
- CGI Suomi Oy
Tarjous tarkastettiin ja vertailtiin tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kolmessa (3) vaiheessa.
1. Tarjoajien kelpoisuuden tarkastus
Tarkastuksessa todettiin, että tarjoaja täyttää tarjoajalle asetetut kelpoi-suusvaatimukset.
2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastus
Tarkastuksessa todettiin, että tarjous sisältää pyydetyt tiedot ja on tar-jouspyynnön mukainen.
3. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu
Tarjousten valintaperusteena on halvin hinta.
Tarjousten vertailua ei voida suorittaa koska saatiin vain yksi tarjous.
CGI Suomi Oy:n tarjous on hinnaltaan palvelumaksu 48 900,00 euroa (alv 0%), käyttöönottoprojektin hinta 82 688,00 euroa (alv 0%) ja erikseen sovitut järjestelmätyöt 4 280,00 euroa (alv 0%).
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Loimaan kaupungin ja Loimaan Vesiliikelaitokset henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän kokonaisratkaisu SaaS-palveluna tilataan CGI Suomi Oy:ltä hintaan palvelumaksu 48 900,00 euroa (alv 0 %), käyttöönottoprojektin hinta 82 688,00 euroa (alv %) ja erikseen sovitut järjestelmätyöt 4 280,00 euroa (alv 0%).
Sopimukset eivät synny tällä päätöksellä vaan vasta erikseen kummankin osapuolen allekirjoittamilla sopimuksilla. Sopimukset voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 14 päivän kuluttua päätöksen tiedoksiannosta.
Päätös voi muuttua valituksen, ylemmän viranomaisen otto-oikeuden tai oikaisuvaatimuksen johdosta.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.
Päätös Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 263
364/02.08.00/2023
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Kiiski Eveliina, talousjohtaja Mäkelä Katja, digipalvelupäällikkö Suvila Jari
CGI:n ja kaupungin välisessä sopimuksessa henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmistä:
Sopimuskausi on 24 kuukautta, jonka jälkeen Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana molemminpuolisella kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla, ellei Loimaan kaupunki irtisano sopimusta päättymään määräaikaisen sopimuskauden loppuun. Jos sopimus irtisanotaan, se tehdään viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä kirjallisesti.
Jos sopimus irtisanotaan, se tehdään viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä kirjallisesti.
Mikäli sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, sovelletaan sopimuskaudella hankintasopimusta entisin ehdoin, sen mukaisesti kuin ne ovat voimassa sopimuskauden päättyessä. Allekirjoittaessaan hankintasopimuksen sopimustoimittaja sitoutuu omalta osaltaan siihen, että sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, mikäli Loimaan kaupunki niin haluaa.
Kaupunki on lähettänyt CGI:lle 6.8.2025 reklamaation palkanlaskentaohjelman käyttöönotosta. Asia on ratkaistu siten että CGI korjaa veloituksetta järjestelmän ohjaustiedot kuntoon.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi henkilöstö- ja palkkahallinnon järjestelmän sopimuksen muutoksen toistaiseksi voimassaolevaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |