Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 261



 

Vuoden 2026 talousarvio ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman valmistelutilanne

 

Kaupunginhallitus 26.05.2025 § 130 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto (Kuntalaki 110§).

 

Kunnanhallitus vastaa mm. taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on myös päävastuu talousarvion valmistelusta (Kuntalaki 39§).

 

Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa kaupungin hallituksen ohjeiden pohjalta (hallintosääntö 58§).

 

Kuntastrategia on valtuuston keskeinen toiminnan ja talouden pitkäjäntei- sen ohjauksen väline. Kuntastrategiassa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:

1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämien;

2) palveluiden järjestäminen ja tuottaminen;

3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;

4) omistajapolitiikka;

5) henkilöstöpolitiikka

6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;

7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

 

Vuoden 2026 talousarvion aikataulua esiteltiin 8.5.2025 taloustyöryhmässä.

 

Palvelualajohtajat esittelevät vuosien 2026-2028 toimintaympäristön muutokset palaverissa kaupunginjohtajalle ja talousjohtajalle.

 

Valtuuston kokouksessa 2.6.2025 on tarkoitus esitellä vuoden 2026 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2027-2028 valmistelun tilannekatsaus.

 

Vuoden 2026 alustava kehys sekä toimielimille annettavat valmisteluohjeet on tarkoitus käsitellä 16.6.2025 kaupunginhallituksessa.

 

Oheismateriaali:

-Talousarvion alustava valmisteluaikataulu.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa vuoden 2026 talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman alustavan aikataulun tiedoksi.

Aikataulu saatetaan tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 183 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

1) hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen,
2) hyväksyy, että lautakuntien talousarvion 2026 valmistelun alustava kehys on toimialakohtaisessa taulukossa esitetyn mukainen,
3) hyväksyy, että vuoden 2026 lautakuntien talousarviokehystä tarkennetaan tarvittaessa elo-syyskuussa koko kaupungin kehyslaskelman tarkentuessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 261  

322/02.02.00/2025  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja

 

Kuntaliitto on päivittänyt 23.9.2025 verotuloennusteita ja valtionosuusennusteita. Verotulot pysyivät ennallaan alkuperäiseen kehykseen verrattuna. Vuoden 2026 talousarviokehystä on tarkennettu valtionosuuksien osalta sekä suunnitelmavuosien osalta sote-kiinteistöjen yhtiöittämiseen liittyvien muutosten osalta.

 

TA 2026

Valtionosuudet 11,2 milj. euroa (alkup. kehys 11,7 milj. euroa)

 

TS 2027-2028

Arvio on että kaupungille Varha maksaa vuokratuottoja 0,5 milj. euroa yhtiöittämisen jälkeen. Kiinteistöverotuotto 0,2 milj. euroa. Maanvuokratuotto 0,2 milj. euroa. Kaupungin käyttökuluista on vähennetty 0,9 milj. euroa (kiinteistöjen käyttökulut) sekä poistoista 0,45 milj. euroa.

Suunnitelmavuosissa mukana vesiliikelaitoksen hinnankorotukset huomioituna johtokunnan esityksen mukaan.

 

Muutettu kehys

TA 2026 - 0,4 milj. euroa

TS 2027 - 0,9 milj. euroa

TS 2028 - 0,3 milj. euroa

 

Oheismateriaali:

-Talousarvio 2026 ts 2027-2028 esitys

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa vuoden 2026 talousarvion ja 2027-2028 taloussuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi.

 

Käsittely Kaupunginjohtaja Jari Rantala esitteli talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027-2028 valmistelutilanteen yleisellä tasolla. Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtaja Kimmo Virta, kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen, tekninen johtaja Antti Korte ja sivistysjohtaja Manne Pärkö esittelivät omien palvelualueidensa talousarvion 2026 ja taloussuunnitelman 2027-2028 valmistelutilanteen.

 

Päätös Hyväksyttiin.