RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2025/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Esiopetuksen opetussuunnitelma 2025
Sivla 12.06.2025 § 70
261/12.07.00/2025
Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti, puh. 050 4063659
Perusopetuslain muutoksen seurauksena oppimisen tuki uudistuu sekä esi- että perusopetuksessa. Laki perusopetuslain muuttamisesta (1090/2024) on hyväksytty 30.12.2024 ja lainsäädännön muutokset tulevat pääosin voimaan 1.8.2025.
Oppimisen tuen uudistus perusopetuslain mukaisesti järjestettävässä esiopetuksessa ei muuta varhaiskasvatuksessa annettavaa, varhaiskasvatuslakiin perustuvaa tukea. Tukea tarvitseva lapsi on jatkossakin esiopetuksessa ollessaan eri lainsäädännön ja siinä määritellyn tuen piirissä kuin esiopetusta täydentävässä varhaiskasvatuksessa esiopetuksen toiminta-aikojen ulkopuolella, jolloin noudatetaan varhaiskasvatuslain 3 a luvussa määriteltyä ns. kolmiportaista tukea.
Perusopetuslain ja siihen liittyvien lakien muutoksesta johtuen esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet on päivitetty. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet on julkaistu 13.2.2025 ja ne löytyvät osoitteesta
https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/esiopetus/419551/tiedot
Esiopetuksessa ei enää 1.8.2025 alkaen ole erityistä tukea, vaan käytössä ovat perusopetuslain mukaiset tuen muodot, eli ryhmäkohtaiset tukimuodot (koko opetusryhmälle) sekä oppilaskohtaiset tukitoimet (joista tehdään yksilökohtainen hallintopäätös).
1.8.2025 voimaantulevat opetussuunnitelman perusteet ovat esiopetuksen järjestäjää määräävä asiakirja. Ensisijaisesti muutokset opetussuunnitelman perusteissa liittyvät oppimisen tukea käsittelevän luvun uudistamiseen.
Loimaan kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelmaa on päivitetty muuttuneiden perusteiden mukaisesti. Kuntakohtaiset osiot löytyvät perusteiden eri lukujen lopusta. Muuten tekstit ovat valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaiset, ja ne on hyväksyttävä ja otettava käyttöön sellaisenaan.
Perusopetuslain 15 § mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee hyväksyä esiopetusta varten opetussuunnitelma.
Hallintosäännön 26 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää esiopetuksen opetussuunnitelmasta.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Loimaan kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelman liitteen mukaisesti. Opetussuunnitelma on voimassa 1.8.2025 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä: Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 19.00 - 19.22.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |