RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Luottamushenkilön paikkakunnalta poismuutto ja siitä aiheutuvat toimenpiteet; uuden varavaltuutetun nimeäminen
Kaupunginhallitus 21.10.2024 § 267
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Viljami Pajula on toimittanut Loimaan kaupungille 4.10.2024 eroanomuksen Loimaan kaupungin luottamustehtävistä. Perusteluna muutto toiselle paikkakunnalle.
Viljami Pajula on 5. varavaltuutettu (Meidän Loimaa).
Viljami Pajula toimii seuraavissa luottamuselimissä:
- kaavatoimikunta; jäsen
- sivistyslautakunta; varajäsen
Kuntalain 70 §:n (Suostumus luottamustoimeen ja ero luottamustoimesta) mukaan - - luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä.
Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 74.1 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta lautakuntaan ja valiokuntaan seuraavasti: Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan
on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan: 1)
asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö, 2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan
tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa
olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa, 3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on
sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista
hyötyä tai vahinkoa.
Lautakunnan alainen henkilöstö on asemastaan riippumatta vailla
vaalikelpoisuutta. Vaalikelpoisuuden rajoitus koskee vain sitä lautakuntaa, jonka alainen henkilö on.
Kuntalain 79 §:n (Luottamustoimen hoitaminen) mukaan luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Toimeen valitun luottamushenkilön on myös hoidettava tointaan siihen saakka, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu, jos 1) luottamushenkilövaalista tehdään valitus; 2) eroa ei ole myönnetty; tai 3) kunnanhallitus on 96 §:n nojalla jättänyt valtuuston vaalipäätöksen täytäntöön panematta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus 1. kaupunginvaltuusto toteaa Viljami Pajulan menettäneen vaalikelpoisuutensa paikkakunnalta pois muuton vuoksi ja myöntää hänelle eron kunnallisista luottamustehtävistä,
2. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakuntaa määräämään Meidän Loimaalle uuden varavaltuutetun.
3. kaupunginhallitus valitsee Viljami Pajulan tilalle kaavatoimikuntaan jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
4. kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto valitsee Viljami Pajulan tilalle sivistyslautakuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Käsittely Päätettyään asiasta käydyn keskustelun, kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen jäsen Matti Ylitalo oli esittänyt Viljami Pajulan tilalle kaavatoimikuntaan jäseneksi Lasse Laaksovirran jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus valitsi Viljami Pajulan tilalle kaavatoimikuntaan jäseneksi Lasse Laaksovirran jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Kaupunginvaltuusto 11.11.2024 § 58
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Esittelijä Puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää, että
1. kaupunginvaltuusto toteaa Viljami Pajulan menettäneen vaalikelpoisuutensa paikkakunnalta pois muuton vuoksi ja myöntää hänelle eron kunnallisista luottamustehtävistä,
2. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyytää vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakuntaa määräämään Meidän Loimaalle uuden varavaltuutetun.
3. kaupunginvaltuusto valitsee Viljami Pajulan tilalle sivistyslautakuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Käsittely Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja avasi asiasta keskustelun.
Meidän Loimaa -valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Pasi Markula ehdotti sivistyslautakuntaan Viljami Pajulan tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi Mika Vainiota.
Muita ehdotuksia ei annettu.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja päätti asiasta käydyn keskustelun.
Päätös Kaupunginvaltuusto myönsi eron Viljami Pajulalle kunnallisista luottamustehtävistä.
Kaupunginvaltuusto valitsi sivistyslautakuntaan Viljami Pajulan tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi varajäseneksi Mika Vainion.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja pyysi vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakuntaa määräämään Meidän Loimaalle uuden varavaltuutetun.
Keskusvaalilautakunta 27.11.2024 § 49
514/00.00.01/2024
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 12.11.2024 pyytänyt vaalilain 93 §:n mukaisesti keskusvaalilautakuntaa määräämään Meidän Loimaalle uuden varavaltuutetun.
Esittelijä Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Meidän Loimaalle uuden varavaltuutetun.
Varavaltuutetuksi määrätään Riikka Ollila.
Keskusvaalilautakunta saattaa ko. asian tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |