RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Keskusvaalilautakunta 27.11.2024 § 44
Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen
viisijäsenisenä.
Hallintosäännön 131 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja
tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa
on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa
noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä pää-töksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat eri-tyiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Esityslista, joka sisältää kokouskutsun on toimitettu keskusvaalilautakunnan jäsenille (ja varajäsenille) viisi päivää ennen kokousta.
Kuntalain 103 § mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Esittelijä Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |