RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Taloustyöryhmä
Muistio 03.10.2024/Asianro 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelman valmistelu
Taltr 02.05.2024 § 14
Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantala Jari, talousjohtaja Mäkelä Katja
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle
seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhtey-
dessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi
vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudattettava talousarviota. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto (Kuntalaki 110§).
Kunnanhallitus vastaa mm. taloudenhoidosta ja valtuuston päätösten valmistelusta, joten sillä on myös päävastuu talousarvion valmistelusta (Kuntalaki 39§).
Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa kaupungin hallituksen ohjeiden pohjalta (hallintosääntö 58§).
Kuntastrategia on valtuuston keskeinen toiminnan ja talouden pitkäjäntei- sen ohjauksen väline. Kuntastrategiassa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:
1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämien;
2) palveluiden järjestäminen ja tuottaminen;
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;
7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Liitteenä Turun työllisyysalueen talousarviovalmistelun aikataulu.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä käy vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026-2027 taloussuunnitelmaa koskevan keskustelun ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.
Päätös Taloustyöryhmä merkitsi talousarviovalmistelutilanteen tiedokseen ja alustavaa kehystä tarkastellaan 12.6.2024 klo 17 seuraavassa taloustyöryhmän kokouksessa.
Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 153
Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantala Jari, talousjohtaja Mäkelä Katja
Vuoden 2025 talousarvion lähtötilannetta esiteltiin 2.5.2024 taloustyöryhmässä.
Palvelualajohtajat esittelevät vuosien 2025-2027 toimintaympäristön muutokset 3.6.2024 palaverissa kaupunginjohtajalle ja talousjohtajalle.
Valtuuston kokouksessa 10.6.2024 on tarkoitus käydä vuoden 2025 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2026-2027 valmistelua ohjaavaa lähetekeskustelua.
Vuoden 2025 alustava kehys sekä toimielimille annettavat valmisteluohjeet on tarkoitus käsitellä 17.6.2024 kaupunginhallituksessa.
Oheismateriaali:
-Talousarvion alustava valmisteluaikataulu.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026-2027 alustavan valmisteluaikataulun tiedoksi.
Valmistelutilanne ja aikataulu saatetaan tiedoksi valtuustolle.
Päätös Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 167
Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantala Jari, talousjohtaja Mäkelä Katja
Esittelijä Kehittämisjohtaja Laaksonen Paavo
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2025 talousarvion alustavan kehyksen sekä toimielimille annettavat valmisteluohjeet. Suunnitelmavuosien 2026-2027 osalta valmistelua jatketaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Timo Lahtinen saapui kokoukseen klo 18:13 alkaen.
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä poistui kokouksesta klo 18:40.
Taltr 26.08.2024 § 21
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Talousarvion 2025 aikataulun mukaisesti syyskuussa palvelualat valmistelevat talousarvion ja investointiohjelman.
Palvelualojen esitykset ja valmistelutilanne tuodaan tiedoksi 7.10.2024 kaupunginhallitukselle.
Taloustyöryhmälle tuodaan tiedoksi taloussuunnitelmavuodet 2026-2027 sekä muuttuneet valtionosuustulot, verotulot ja te-palvelujen kulut.
Talousarvio vuodelle 2025
8.8.2024 päivitetty valtionosuustulot - 200 000 €
15.8.2024 päivitetty verotuloennnuste + 200 000 €
Elinvoimayksikön tulo-ja menopäivitys
Toimintatuotot - 221 000 €
Toimintakulut +600 000 €
Vuoden 2025 talousarvio kehys näyttää alijäämää 739 t euroa. Korjattu kehys liitteenä. FCG järjesti webinaarin kuntien sopeutustarpeista, jossa Loimaan v. 2023 tilinpäätöslukuja käytettiin esimerkkinä. Liitteenä esitysmateriaali.
Palvelualajohtajat ja vesiliikelaitoksen johtaja on kutsuttu paikalle esittelemään vastuualueensa talousarvion valmistelutilannetta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä merkitsee nykyisen talousarviovalmistelun tiedokseen ja antaa lisäohjeistusta jatkovalmisteluille.
Päätös Taloustyöryhmä ohjeisti kaupunginhallitusta tarkastamaan kehystä seuraavassa kokouksessaan. Alkuperäisessä kehyksessä tavoiteltiin nollatulosta. 16.8.2024 korjattu kehys on 739 000 euroa alijäämäinen. Sivistyspalvelualan raami on vaarassa jo nyt ylittyä ja elinvoiman palvelualan tulopuolta tulisi tarkistaa. Verotulot ja valtionosuudet tarkistetaan syyskuun lopulla, kun valtion jts ohjelma on julkaistu. Seuraava taloustyöryhmän kokous 3.10.2024 klo 17.
Taltr 03.10.2024 § 24
252/02.02.00/2024
Valmistelija Talousjohtaja Mäkelä Katja
Johtoryhmä on kokoontunut 17.9.2024 suunnittelemaan vuoden 2025-2027 talouden tasapainon saavuttamista. Palvelualajohtajat ja talousjohtajat esittelevät suunnitelmat valtuustoseminaarissa 30.9.2024.
Päivitetty verotuloennuste 24.9.2024 - 200 000 €
Päivitetty valtionosuusennuste 23.9.2024 +250 000 €
Kehyksen alijäämä - 689 000 €
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Taloustyöryhmä merkitsee nykyisen talousarviovalmistelun tiedokseen ja antaa lisäohjeistusta jatkovalmisteluille.
Päätös Taloustyöryhmä ohjeistaa kaupunginhallitusta;
1. Kiinteistöjen alaskirjauksien osuus selvitettävä
2. Investointivara 4,5 - 5 milj. euroa vuodessa
3. Suunnitelmavuosi 2026 lisätään teksti Varhalle vuokratut kiinteistöt; vuokratuotto 2,14 milj. € / vuosi sekä suunnitelmavuosi 2027 Varhalle vuokratut kiinteistöt ovat siirretty perustettavaan yhtiöön.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |