Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 113


3 Peruskorjaus- ja silta-avustukset_2024-4

 

Yksityisteiden peruskorjausavustukset

 

Elymltk 10.12.2024 § 113  

335/10.03.01.01/2024  

 

 

Valmistelija kaavoittaja Salonen Arttu

 

 

Loimaan kaupungin hallintosäännön mukaan elinympäristölautakunta päättää harkinnanvaraisista yksityisteiden silta- ja peruskorjausavustuk-sista kaupunginvaltuuston myöntämien määrärahojen puitteissa. Vuodelle 2024 määrärahaa on varattu 95 000 euroa. Elinympäristölautakunta teki kokouksessaan 26.3.2024 § 35 päätöksen kohdistaa yksityisteiden kun-nossapidon avustuksiin 20 000 euroa, joka siirretään yksityisteiden silta- ja perusparantamisen avustusmäärärahasta.

 

Silta- ja perusparannusavustusta maksetaan ensisijaisesti hankkeisiin, jotka ovat saaneet ELY - keskuksesta myönteisen päätöksen yksityisen tien parantamisen valtionavustuksesta. Myös yksityisteille, joille on perus-tettu tiekunta, mutta jotka eivät ole valtionavustuskelpoisia tai eivät perus-korjauskustannusten vähäisyyden vuoksi voi saada valtion parantamis-avustusta, voidaan myöntää perusparannusavustusta. 

 

Silta- ja peruskorjausavustukset maksetaan korjaustöistä aiheutuneita kuluja vastaan. Valtionavustusta saaville yksityisteille avustus maksetaan ELY-keskuksesta tulevan maksatuspäätöksen mukaisesti.  Muille teille avustus maksetaan, kun tiekunta on toimittanut korjaustöistä aiheutuneet tositteet kaupungille. Tositteet on toimitettava vuoden 2024 aikana.

 

Kaupunginavustus on päätetyn avustusprosentin tai enintään myönnetyn avustussumman suuruinen. Tiekunnan omavastuu on peruskorjaushank-keissa vähintään 20 % korjaustöiden toteutuneista kustannuksista. Niiden tiekuntien omavastuu on kuitenkin vähintään 10 % korjaustöiden toteutu-neista kustannuksista vuoden 2025 loppuun saakka, jotka ovat saaneet ELY-keskuksesta myönteisen päätöksen korotetusta valtionavustuksesta.

 

Yksityisteiden silta- ja perusparannusavustusta on tähän mennessä myönnetty 72 589 euroa. Kuitenkin aiemmin myönnetyistä avustuksista Kankaankulmantien (2595 euroa, elinympltk 11.6.2024) osalta on 11.11.2024 ilmoitettu, että se hanke ei toteudukaan. Nyt avustusta myön-netään 2 495 euroa. Vuoden 2024 yksityisteiden silta- ja peruskorjaus-avustuksia jää siten vielä käyttämättä 2 511 euroa. Esitys silta- ja perus-korjausavustusten maksamisesta on liitteenä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Korte Antti

 

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta hyväksyy yksityisteiden silta- ja peruskorjaus-avustukset liitteen mukaisesti.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan oli kaavoittaja Arttu Salonen.