Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 128


 

Nuorisopalvelujen kohdeavustukset 2024

 

Sivla 12.12.2024 § 128  

257/02.05.01.00/2024  

 

 

Valmistelija nuorisosihteeri Teija Aartola-Jalonen, puh. 040 3531537

 

 

Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 29.2.2024 (19 §) avustusten jakosuhteesta. Nuorisopalvelujen kohdeavustuksiin on varattu 1 300 euroa.

 

Sivistyslautakunta on vahvistanut avustusten myöntämisperusteet ja avustusohjeet kokouksessaan 21.3.2024 (32 §).

 

Kohdeavustuksilla tarkoitetaan kertaluonteista avustusta. Kohdeavustus on tarkoitettu myös rekisteröimättömille nuorten ryhmille tai yksittäiselle nuorelle.

 

Kohdeavustus voidaan myöntää mm. seuraaviin tarkoituksiin:

 

Tapahtuma-avustus: Kertaluonteinen, jonkin erityisen, tiettynä ajankohtana toimeenpantavan tapahtuman toteuttamiseen.

 

Kalustohankinnat: Ryhmän toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankintaan.

 

Vuokra-avustus: Muiden kuin kaupungin omistamien, nuorisotoiminnasta aiheutuneiden, vuokratilojen kustannusten kattamiseen (poissuljettuna toimisto- ja varastotilat).

 

Matkakustannukset: Ryhmän toiminnasta aiheutuvat matkakustannukset.

 

Projektiavustus: Uusien työmuotojen kokeiluun tai nuorisotutkimuksen suorittamiseen.

 

Starttiraha: Uudelle toimintaryhmälle erityisiin toiminnan käynnistämistä edistäviin tarkoituksiin.

 

Avustusta ei myönnetä rakentamis- tai korjauskustannuksiin. Avustusta ei myönnetä koulun tai oppilaitoksen toimesta järjestettävään nuorisotoimintaan tai oppilaitosten oppilaskunnille

 

Hallintosäännön 25 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää avustusten myöntämisestä käyttösuunnitelmassa varattujen määrärahojen puitteissa.

 

Avustukset ovat olleet haettavana kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla sekä Loimaan Lehdessä 12.10.2024 julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi 15.11.2024.

 

Määräaikaan mennessä kohdeavustuksiin tulivat seuraavat hakemukset:

 

Hakija

Haettu summa, €

Alastaron Jyväset ry

480,00

Loimaan Saviset ry

2 795,00

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry

2 119,00

Yhteensä

5 394,00

Nuorisosihteerin esitys:

Sivistyslautakunta päättää myöntää nuorisopalvelujen vuoden 2024 kohdeavustukset seuraavasti:

 

Hakija

Ehdotettu summa, €

Alastaron Jyväset ry

310,00

Loimaan Saviset ry

440,00

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry

550,00

Yhteensä

1 300,00

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää nuorisosihteerin esityksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä: Nuorisosihteeri Teija Aartola-Jalonen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 18.45-18.48.