Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 103


 

Valtionavustushakemus/Liikuntaneuvonta

 

Sivla 24.10.2024 § 103  

483/02.05.01.01/2024  

 

 

Valmistelija liikuntapalvelupäällikkö Anu Pitkänen, puh. 0500 826359

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustukset liikuntaneuvontaan vuodelle 2025. Avustukset haetaan aluehallintovirastoista. Avustuksen päätavoitteena on käynnistää ja kehittää eri ikäisten ihmisten liikuntaneuvontaa.

 

Liikuntaneuvonnalla tarkoitetaan yksilöön kohdistuvaa, ammattilaisen antamaa ohjausta liikunnalliseen elämäntapaan ja muiden terveellisten elintapojen pariin. 

 

Kehittämisavustusten tavoitteena on 

?         laajentaa liikuntaneuvonnan tarjontaa kaikenikäisille terveytensä kannalta liian vähän liikkuville

?         vahvistaa laadukasta liikuntaneuvontaa kuntien tai kuntayhtymien palveluna ja osana hyvinvointialueiden toteuttamaa elintapaohjausta. 

Hankeavustuksella voidaan käynnistää tai kehittää liikuntaneuvontapalvelua. Avustusta voidaan hakea:

1.      Liikuntaneuvontapalvelun käynnistämiseen (kunnassa ei ole vielä liikuntaneuvontaa)

2.      Liikuntaneuvontapalvelun laajentamiseen uusille kohderyhmille

3.      Olemassa olevan liikuntaneuvonnan palveluketjun kehittämiseen (esim. yhdyspintatyö kunnan, hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kesken)

Kehittämisavustuksella tuetaan liikuntaneuvontapalvelun prosessien käynnistämistä ja kehittämistä sekä palvelupolkujen rakentamista eri ikä- ja kohderyhmille. Liikuntaneuvonnan palvelupolku rakentuu usean osapuolen yhteistyönä ja tavoitteena on, että asiakas saa tukea liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen. Laadukkaan palvelupolun rakentumisen edellytys on, että koordinaatiosta ja vastuista on sovittu. Liikuntaneuvonnassa kiinnitetään huomiota liian vähän liikkuvien liikunnallisen elämäntavan sekä terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Lisäksi kannustetaan terveysteknologian mahdollisuuksien hyödyntämiseen liikuntaneuvontaa vahvistavana tekijänä. Tavoitteena on, että hankkeen toimenpiteet vakiintuvat pysyväksi toiminnaksi.

Liikuntaneuvontaa voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisena palveluna. Yksilöllinen liikuntaneuvonta on prosessi, jonka tavoitteena on liian vähän liikkuvien saaminen aktiivisen arjen ja liikunnan pariin. Liikuntaneuvonnassa yksilöä tuetaan tunnistamaan omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa, liikkumisen mieltymykset sekä asettamaan realistiset tavoitteet liikunnan lisäämiseksi. Pitkäaikaisena tavoitteena on yksilön hyvinvointi, parempi terveys ja elämänlaatu. 

Alueellinen ja paikallinen yhteistyö on lähtökohtana liikuntaneuvonnan kehittämishankkeissa. Eri toimijoiden tulisi asettaa yhteiset tavoitteet asiakaslähtöisen palvelupolun varmistamiseksi. Yhteistyöverkosto tulee rakentaa kohderyhmälähtöisesti. Laajempi alueellinen yhteistyö tukee yhtenäisiä käytäntöjä ja kehittämistyötä. 

Hankerahoitus myönnetään yhdelle vuodelle. Mikäli Suomi liikkeelle -ohjelmaa linjaava Liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn ministerityöryhmä päättää vuoden 2026 määrärahojen käyttöä linjatessaan kohdistaa avustuksia tämän haun mukaiseen toimintaan myös jatkossa, voivat tästä hausta avustusta saaneet hakea uutta avustusta jatkohankkeena.

Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita, joissa kehitetään toimintamalleja, -tapoja, -menetelmiä ja -rakenteita tai sovelletaan aiempia hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja uuteen ympäristöön. 

Avustuksia myönnettäessä painotetaan kuntakoordinaatiota, useiden toimijoiden yhteishankkeita, poikkisektoraalista, -hallinnollista ja -ammatillista yhteistyötä sekä liikunnan läpäisyperiaatetta. Hallinnonalojen välisessä yhteistyössä korostetaan kunnan liikuntapalvelujen, koulutuskuntayhtymien ja hyvinvointialueiden yhteistyön merkitystä ja yhteisiä toimenpiteitä liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Hankkeissa painotetaan yhteistyötä paikallisten toimijoiden, kuten liikuntaseurojen, järjestöjen, seurakuntien ja yritysten kanssa. Hankkeisiin toivotaan sisällytettävän näiden toimijoiden toimenpiteitä ja/tai palveluita.  

Jos avustusta haetaan useamman kunnan tai koulutuksen järjestäjän yhteiseen hankkeeseen, nimetään yksi näistä hakemusta hallinnoivaksi tahoksi. Hallinnoiva yhteisö hakee avustusta ja vastaa avustuksen käytöstä, mahdollisesta takaisinmaksusta ja selvityksen antamisesta aluehallintovirastolle. Hakemukseen tulee liittää osallistuvien yhteisöjen tekemä sopimus työn- ja vastuunjaon periaatteista sekä avustuksen käytöstä ja siihen liittyvistä vastuista. Avustusta saa siirtää avustuksena hankekumppanin käyttöön vain silloin, mikäli aluehallintovirastolta on anottu lupa avustuksen edelleen jakamiseen, ja tämä lupa on myönnetty ja kirjattu avustuspäätökseen.

Avustuksen käyttöaika on 1.1.- 31.12.2025. Avustus voi kattaa enintään 60 prosenttia avustettavan hankkeen kokonaiskustannuksista.

Loimaan kaupunki hakee valtionavustusta 28 800 euroa. Hankkeessa yhteistyökumppanina on Pöytyän kunta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Loimaan kaupunki hakee valtionavustusta liikuntaneuvonnan kehittämiseen oheisen liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Pöytäkirjamerkintä Liikuntapalvelupäällikkö Anu Pitkänen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 19.13 - 19.20.