RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taidelahjoituksen vastaanotto
Sivla 24.10.2024 § 102
526/02.07.02/2024
Valmistelija museonjohtaja Monika Antikainen, puh. 050 4708767
Loimaan kaupunki on elokuussa 2024 vastaanottanut Hannes Mikkolalta mittavan taidelahjoituksen, joka koostuu kolmestakymmenestäkahdesta Alpo Jaakolan teoksesta. Vanhin teos on vuodelta 1957, myöhäisimmät vuodelta 1993. Lahjoitus on erinomainen läpileikkaus Jaakolan taiteellisesta tuotannosta.
Teosten vastaanottotilaisuus järjestettiin 26.8.2024, jolloin Loimaan kaupungintalolle sijoitettiin teräsveistos nimeltä Ihmishahmot (1993). Toinen rautaveistos nimeltä Kuut (1993) on esillä Loimaan Taidetalossa, samoin puureliefi Tarpeeton (1972).
Syksyn 2024 aikana teoksia tullaan sijoittamaan myös muihin kaupungin kiinteistöihin luetteloinnin jälkeen.
Vastaanotetun lahjoituksen sisältö:
3-henkinen perhe, ajoittamaton, grafiikka
8 Ihmistä, 1963, öljy kankaalle
Aita 3, 1984, akvarelli
Altra, ajoittamaton, öljy levylle
Aurinko, ajoittamaton, puureliefi
Eukonkantaja, 1975, öljy kankaalle
Hattukolmoset, 1969, öljy kankaalle
Ihmishahmot, 1993, ruostumaton teräs
Juha Mannerkorpi, 1965, akvarelli
Kohtaus elopellolla, 1969, öljy kankaalle
Kuningas ja hovi, 1968, öljy levylle
Kuut, 1993, rautaveistos
Leuka, ajoittamaton, puuveistos
Makaava hahmo, 1964, akvarelli
Mobile kyklooppi, 1972, öljy levylle
Musta mies, tussi paperille, 1962
Omakuva, 1982, tussi paperille
Omakuva puistossa, ajoittamaton, öljy kankaalle
Pallomainen kulkija, 1964, öljy levylle
Pieni pää, 1986, akryyli kovalevylle
Piirustus Marokosta, 1982, tussi paperille
Punapaitainen nainen, 1970, öljy levylle
Pyykinpesu, 1962, öljy vanerille
Ruusumadonna, 1965, öljy kankaalle
Sotapolku, ajoittamaton, öljy laudalle
Sotilaat ja Mon Lisa, 1964, kollaasi
Tarpeeton, 1972, puureliefi
Tuntematon, 1979, akvarelli
Turhat taakat, 1966, öljy kankaalle
Tellervolle, 1957, tussi paperille
Unen hopeanaamio, 1984, öljy kovapahville
Vapahtaja, 1965, öljy puulle
Teokset liitetään Loimaan kaupungin taidekokoelmaan (Alpo Jaakolan kokoelma AJK).
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen edellä olevan taidelahjoituksen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Museonjohtaja Monika Antikainen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 18.55 - 19.13.
Museonjohtaja Monika Antikainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.13.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |