Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 89


 

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen ja pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Sivla 26.09.2024 § 89  

    

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Loimaan kaupungin hallintosäännön 131 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokous-kutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa nou-datetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätök-sentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskut-sun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteis-sä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Hallin-tosäännön 132 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismate-riaali lähetetään pääsääntöisesti sähköisesti. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.

 

Esityslista sisältää ehdotuksen kokouksen työjärjestykseksi.

 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Loimaan kaupungin hallintosäännön 151 §:n mukaan pöytäkirjan pitämi-sestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan pu-heenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättä-mällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Säh-köisessä päätöksenteko menettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta. Pöytäkirjaan liite-tään päätöksiä koskevat oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitukset sekä muutoksenhakukiellot. Toimielimen pöytäkirjan sisältöä koskevia määräyk-siä noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemis-sä päätöksissä. Hallitus antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita pöytäkirjan laatimisesta.

 

Vakiintuneen käytännön mukaan toimielin valitsee kokouksessaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös äänten laskijoina.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

1. hyväksyä laaditun esityslistan mukaisen työjärjestyksen, ja
2. valita pöytäkirjantarkastajiksi Heikki Vainion ja Esa Aronojan.

 

Päätös Sivistyslautakunta
1. hyväksyi laaditun esityslistan mukaisen työjärjestyksen, ja
2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Heikki Vainion ja Esa Aronojan.