Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 202



 

Lausunto YVA-lain mukaisen arviointimenettelyn soveltamistarpeesta

 

Kaupunginhallitus 19.08.2024 § 202  

396/11.01.04/2024  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Korte Antti

 

Ilmatar Solar Development Oy on pyytänyt Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) (YVA) 3 §:n 2 mom. perusteella yksittäistauksessa ratkaistavaa ja YVA-lain 13 §:n nojalla annettavaa päätöstä siihen, sovelletaanko Loimaan Onkijoenkulman aurinkovoiman tuotantohankkeessa YVA-lain mukaista arviointimenettelyä.

 

Hanke sijoittuu Loimaan kaupungin Onkijoenkulman alueelle. Hankealue on pinta-alaltaan 174 ha, mistä suurin osa on peltoaluetta (153,2 ha) ja loput metsää (noin 20 ha). Hankkeessa tuotetun sähköenergian määrän on arvioitu olevan vuositasolla 151 GWh. Alueelle suunnitellaan sijoitettavan aurinkopaneelikenttien lisäksi huoltoteitä, tuotantolaitoksen sisäisiä keskijännitemuuntamoja ja -maakaapeleita sekä invertterejä. Alustavan suunnitelman mukaan hanke liitetään 33 kV:n maakaapelilla Metsämaan sähköasemaan hyödyntäen teiden varsia.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytää Loimaan kaupungin, Ypäjän kunnan, Varsinais-Suomen liiton, Hämeen liiton, Hämeen ELY-keskuksen, Varsinais-Suomen alueellisen vastuumuseon ja Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausuntoa YVA-menettelyn tarpeesta 26.8.2024 mennessä.

 

Lausunto pyydetään toimittamaan sähköisesti Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kirjaamoon, kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi.

 

ELY-keskuksen lausuntopyynnön liitteenä ovat Ilmatar Solar Development Oy:n toimittamat YVA-tarveharkintaa koskevat asiakirjat.

 

Liitteinä lausuntopyyntö, STR vaikutukset, hiilitaselaskelma, maisemaselvitys, havainnekuvat, asemapiirustukset, hulevesiselvitys

 

Loimaan kaupungin lausunto:

 

Ilmatar Solar Development Oy on toimittanut oheiset selvitykset, joiden perusteella kaupunki on arvioinut hankkeen YVA-tarvetta.

 

Hankealue sijaitsee osayleiskaava-alueella. Alueen sijaintikartta löytyy liitteenä olevan selvityksen "V-S Ely_STR_20240613" sivuilta 5 ja 6. Onkijoenkulman hankealue sijoittuu kaavalla pääosin Maatalousalue (MT) -merkinnän kohdille. Osa hankealueesta sijoittuu Maa- ja metsätalousvaltaisen alueen (M-1) -merkinnän alueelle. Hankealue rajautuu Aura-Pirkkatien pohjoispuolen osan osalta Maa ja metsätalousalueeseen, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY).

 

Selvityksen V-S Ely_STR_20240613 luvussa 7 kuvataan hankkeen ympäristövaikutuksia. Vaikutuksia on arvioitu seuraavista näkökulmista:

 

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön,

Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen,   

Vaikutukset maisemaan, kulttuuriympäristöön ja arkeologiseen kulttuuriympäristöön,

Vaikutukset Natura 2000 ja luonnonsuojelualueisiin,

Vaikutukset kasvillisuuteen ja luontotyyppeihin,

Vaikutukset linnustoon,

Vaikutukset eläimistöön,

Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin,

Vaikutukset maa- ja kallioperään,

Vaikutuksen liikenteeseen ja tekniseen huoltoon,

Vaikutukset elinkeinoihin,

Vaikutukset ilmastoon ja ilman laatuun,

Heijastusvaikutukset, sekä

Toimintaan liittyvät riskit

 

Ympäristövaikutuksista keskeisemmäksi kaupunki nostaa maisemalliset vaikutukset ja niitten arvioinnin. Selvityksessä maisemallisista vaikutuksista on todettu mm. seuraavaa:

 

"Lähtöaineiston maiseman ominaisuuksien ja erityispiirteiden analysoinnin sekä havainnekuvien perusteella hankkeen vaikutukset vaihtelevat riippuen siitä, mistä kohdasta aluetta havainnoidaan. Hankkeen vaikutukset maisemaan voivat olla paikallisesti suuret läheltä hankealuetta, kun taas hieman kauempaa aurinkopaneelit ovat osa melko tasaista horisonttia sekä jäävät paikoin metsäsaarekkeiden taakse."

 

Selvitysten perusteella ympäristövaikutuksia on hieman hankala arvioida. Selvityksessä ei juurikaan tuoda esille vaihtoehtoisia tapoja pienentää haitallisia ympäristövaikutuksia, esim. maisemallisten vaikutusten osalta. Tämä johtunee osaltaan siitä, että oheismateriaali on laadittu suunnittelutarveratkaisua varten, jossa ensisijainen näkökulma ei ole YVA-menettelyn tarpeen arviointi. Myös suunnittelutarveratkaisun tekeminen edellyttää ympäristövaikutusten arviointia.

 

Hakijan tekemiin selvityksiin perustuvien arvioiden mukaiset hankkeen ympäristövaikutukset eivät Loimaan kaupungin näkemyksen mukaan ole merkittäviä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa ELY-kekukselle yllä olevan lausunnon YVA-lain mukaisen arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.