Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 22


4 Vuoden 2023 allekirjoitettu arviointikertomus

 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

Tarkla 15.02.2024 § 4 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Loimaan kaupungin tilinpäätös tullaan todennäköisesti käsittelemään 10.6.2023 pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Tarkastuslautakunnan tulisi saada arviointikertomus valmiiksi viimeistään 5.6. mennessä, jolloin kokouksen esityslista julkaistaan.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käy keskustelun vuoden 2023 arviointikertomuksen sisällöstä ja rakenteesta.

 

Käsittely: Keskustelun päätyttyä lautakunta sopi seuraavanlaisesta työnjaosta:

 

 Sivistyspalvelut: Maiju Boenisch ja Riikka Ollila

 Hallinto: Kimmo Kannisto, Markku Pulliainen, Sakari kojo

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: Riina Heinonen, Mimosa Helander

 Tekniset ja ympäristöpalvelut: Markku Pulliainen, Sakari Kojo

 

 Lisäksi tilintarkastajalta pyydetään kirjoitus kaupungin taloudesta ja investoinneista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi yllämainitun työnjaon.

 

 

 

Pöytäkirjamerkintä: Tilintarkastaja piti asian käsittelyn aikana tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksen laatimista koskevan koulutuksen.

 

 

 

 

Tarkla 13.03.2024 § 10 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.

 

Käsittely: 

Pöytäkirjamerkintä: Todettiin, että Riina Heinonen on esteellinen osallistumaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen arviointiin.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laatimista.

 

 

 

Tarkla 11.04.2024 § 15 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

Tarkla 25.04.2024 § 19 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

Tarkla 07.05.2024 § 22 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Tarkla 23.05.2024 § 27 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Sami Männistö

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

Tarkla 30.05.2024 § 32 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta:

1. Allekirjoittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi.
2. Tarkastuslautakunta esittää, että hallintokunnat velvoitetaan antamaan selvityksensä arviointikertomuksessa esitettyn johdosta 30.9.2024 mennessä.

 

Käsittely: Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

 Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertumuksen 4.6.2024 kello 18.45 pidettävässä ylimääräisessä kokouksessa.

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen 4.6. kello 18.45. pidettävässä ylimääräisessä kokouksessa.

 

 

Tarkla 04.06.2024 § 36 

 

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta:

1. Allekirjoittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen ja esittää sen kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi.
2. Tarkastuslautakunta esittää, että hallintokunnat velvoitetaan antamaan selvityksensä arviointikertomuksessa esitetyn johdosta 30.9.2024 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 22  

89/00.03.01/2024  

 

 

Valmistelija Arkistosihteeri Männistö Sami

 

Tarkastuslautakunnan ehdotus: 

 

 1. Kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2023 arviointikertomuksen.

2. Kaupunginvaltuusto velvoittaa hallintokunnat antamaan selvityksensä arviointikertomuksessa esitetyn johdosta 30.9.2024 mennessä.

 

Käsittely Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja avasi keskustelun.

 

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Markku Pulliainen esitteli vuoden 2023 arviointikertomuksen.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi, että muita pyydettyjä puheenvuoroja ei ollut ja päätti asiasta käydyn keskustelun.

 

Päätös Hyväksyttiin.