RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Keskuskoulun järjestyssäännöt |
Keskuskoulun järjestyssäännöt
Sivla 23.05.2024 § 53
266/12.00.00/2024
Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249
Perusopetuslain 29 §: mukaan Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Järjestyssäännöissä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä, koulun tilojen siisteydestä huolehtimisesta sekä oleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Keskuskoulun järjestyssäännöt liitteen muodossa. Järjestyssäännöt ovat voimassa 1.8.2024 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Rehtorit Jussi Tuimala, Minna Ruotsala ja Jari Schwartz olivat asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 19.03 - 20.25.
Nuvan edustaja Martta Lehto poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo 19.03 - 20.25.
Rehtorit Tuimala, Ruotsala ja Schwartz poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.25.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |