RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisopalvelujen avustukset 2024
Sivla 23.05.2024 § 51
257/02.05.01.00/2024
Valmistelija nuorisosihteeri Teija Aartola-Jalonen, puh. 040 3531537
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 29.2.2024 (19 §) avustusten jakosuhteesta. Nuorisopalvelujen yleisavustuksiin on varattu 15 000 euroa, kohdeavustuksiin 1 300 euroa ja palkkausavustukseen 7 000 euroa.
Sivistyslautakunta on vahvistanut avustusten myöntämisperusteet ja avustusohjeet kokouksessaan 21.3.2024 (32 §).
Yleisavustusta voidaan myöntää paikallisille nuorisojärjestöille, nuorisotyötä tekeville järjestöille tai järjestöjen nuorisojaostoille, jotka harjoittavat kaupungin alueella nuorisotoimintaa tai toimivat nuorisotyön tai -toiminnan edistämiseksi. Yleisavustusta voidaan myöntää nuorisojärjestöjen tai - jaostojen sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen yleistoiminnan tukemiseen. Yleisavustus voidaan myöntää myös erityisavustuksena, joka kohdentuu leiritoimintaan tai kansainväliseen toimintaan.
Avustuksia jaettaessa kiinnitetään huomiota mm. toiminnan suunnitelmallisuuteen, tavoitteellisuuteen sekä tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden huomioimiseen toiminnassa.
Avustusten jakopäätöstä tehtäessä otetaan huomioon seuraavia asioita:
1) Hakijan toiminnan laajuus, tarkoitus ja laatu (mm. aktiivijäsenten määrä, eri toimijoiden määrä, hakijan toiminnan alueellinen kattavuus)
2) Hakijan taloudellinen asema (varallisuus, oma varainhankinta)
3) Hakijan muualta saamat avustukset ja niiden käyttö
4) Hakijan toiminnan merkitys paikallisella tasolla
Edellä mainittujen perusteiden ohella kiinnitetään huomiota yhdistyksen harjoittaman toiminnan merkitykseen nuorisopolitiikan ja kasvatuksen kannalta.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää avustusten myöntämisestä käyttösuunnitelmassa varattujen määrärahojen puitteissa.
Avustukset ovat olleet haettavana kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla sekä Loimaan Lehdessä 23.3.2024 julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi 30.4.2024.
Määräaikaan mennessä tulivat seuraavat yleisavustusten hakemukset:
Yleisavustukset:
Hakija | Haettu summa, € |
2 200,00 | |
Loimaan 4H-yhdistys ry | 3 500,00 |
Loimaan Nuotioloimut ry | 2 500,00 |
Loimaan Saviset ry | 2 000,00 |
Mellilän Menninkäiset ry | 4 000,00 |
Yhteensä | 14 200,00 |
Palkkausavustus:
Hakija | Haettu summa, € |
Loimaan 4H-yhdistys ry | 12 000,00 |
Nuorisosihteerin esitys:
Sivistyslautakunta päättää myöntää nuorisopalvelujen yleis- ja palkkausavustukset seuraavasti:
Yleisavustukset:
Hakija | Ehdotettu summa, € |
Alastaron Jyväset ry | 2 200,00 |
Loimaan 4H-yhdistys ry | 3 500,00 |
Loimaan Nuotioloimut ry | 2 500,00 |
Loimaan Saviset ry | 2 000,00 |
Mellilän Menninkäiset ry | 4 000,00 |
Yhteensä | 14 200,00 |
Palkkausavustus:
Hakija | Ehdotettu summa, € |
Loimaan 4H-yhdistys | 7 000,00 |
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää nuorisosihteerin esityksen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Nuorisosihteeri Teija Aartola-Jalonen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 18.50 - 18.58.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |