RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kulttuuripalvelujen avustukset 2024
Sivla 23.05.2024 § 49
257/02.05.01.00/2024
Valmistelija kulttuurisihteeri Monika Antikainen, puh. 050 4708767
Sivistyslautakunta päätti kokouksessaan 29.2.2024 (19 §) avustusten jakosuhteesta. Kulttuuripalvelujen yleisavustuksiin on varattu 35 000 euroa ja kohdeavustuksiin 14 300 euroa.
Sivistyslautakunta on vahvistanut avustusten myöntämisperusteet ja avustusohjeet kokouksessaan 21.3.2024 (32 §).
Kulttuuripalvelujen yleisavustusta voidaan myöntää sellaisten loimaalaisten yhdistysten ja yhteisöjen toimintaan (myös kyläyhdistykset), jotka ovat aloittaneet toimintansa vähintään edellisenä kalenterivuonna ja joiden toiminta on kulttuurilain 2 §:n mukaista toimintaa. (vakiintuneeseen kulttuuritoimintaan)
Yleisavustuksilla pyritään lisäämään ja monipuolistamaan kaupunkilaisille tarjottavia kulttuuripalveluja. Avustus myönnetään tietyn konkreettisen toiminnan toteuttamiseksi. Kulttuuripalvelujen avustusten tarkoituksena on edistää, kehittää ja monipuolistaa Loimaan kulttuuritarjontaa, taide-elämää, kotiseututyötä ja kulttuurityön vapaata kansalaistoimintaa. Avustuksia jaettaessa huomiota kiinnitetään mm. tavoittavuuteen, vaikuttavuuteen, kulttuurielämän rikastuttamiseen ja toimijoiden väliseen yhteistyöhön.
Avustusten jakopäätöstä tehtäessä otetaan huomioon seuraavia asioita:
1) Hakijan toiminnan laajuus, tarkoitus ja laatu (mm. aktiivijäsenten määrä, eri toimijoiden määrä, toiminnan alueellinen kattavuus, jatkuvuus ja saavutettavuus)
2) Hakijan taloudellinen asema (varallisuus, oma varainhankinta)
3) Hakijan muualta saamat avustukset ja niiden käyttö
4)Hakijan toiminnan merkitys loimaalaisessa kulttuurikentässä (loimaalaisen paikalliskulttuurin aktivointi ja vahvistaminen, toiminnan vaikuttavuus).
Kulttuuripalveluiden kohdeavustuksia myönnetään kulttuurityötä tekeville yhdistyksille, yhteisöille, työryhmille sekä yleishyödyllisille järjestöille, jotka harjoittavat kulttuuritoimintaan liittyvää sivistys-, koulutus-, monikulttuurisuus, kansainvälisyys- tai näihin verrattavaa toimintaa. Kohdeavustus voidaan myöntää myös yksittäiselle henkilölle.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää avustusten myöntämisestä käyttösuunnitelmassa varattujen määrärahojen puitteissa.
Avustukset ovat olleet haettavana kaupungin ilmoitustaululla ja kotisivuilla sekä Loimaan Lehdessä 23.3.2024 julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi 30.4.2024.
Määräaikaan mennessä tulivat seuraavat hakemukset:
Yleisavustukset:
Hakija | Haettu summa, € |
Alastaro-Seura ry | 1 000 |
Haara-Onkijoen kyläyhdistys ry | 1 000 |
Karhula-Piltola kyläyhdistys ry | 1 200 |
Kauhanojan Kyläyhdistys ry | 1 500 |
Kauppala Big Band -yhdistys | 3 500 |
Kojonkulman kyläyhdistys ry | 1 000 |
Kojonkulman perinneyhdistys ry | 1 000 |
Kurkijoki-Säätiö sr | 10 000 |
Loimaa-Seura ry | 3 000 |
Loimaan Jaakola-Seura ry | 1 000 |
Loimaan Kamerat ry | 1 500 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset ry | 2 500 |
Loimaan Naislaulajat ry | 2 000 |
Loimaan Pohjoa-Norden ry | 500 |
Loimaan Seudun Matkailuoppaat ry | 500 |
Loimaan Seudun Suomi-Amerikka Yhdistys ry | 500 |
Loimaan Soittokunta ry | 10 000 |
Loimaan Taideseura ry | 8 000 |
Loimaan Viihdelaulajat ry | 3 000 |
Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalouden keskusseura | 1 000 |
Loimifest ry | 2 500 |
Loimijokilaakson Sukututkijat ry | 800 |
Mellilän kyläyhdistys ry | 2 000 |
Metsämaan kyläyhdistys ry | 1 000 |
Metsämaan Maaseutunaiset ry | 800 |
Orisuon Rukoushuoneyhdistys ry | 1 000 |
Suomi-Venäjä-seuran Loimaan osasto | 500 |
Virttaan Seudun Kyläyhdistys ry | 1 200 |
Virttaan työväenyhdistys ry | 2 000 |
Yhteensä | 65 500 |
Kohdeavustukset:
Hakija | Haettu summa, € |
Kauppala Big-Band -yhdistys ry - kapellimestaripalkkiot | 2 460 |
Kurkijoki-Säätiö sr - pienoismallin rakentaminen | 2 000 |
Loimaan eteläinen maamiesseura ry - Piltolan pirtin kustannuksiin | 1 000 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset ry | 1 000 |
Loimaan Viihdelaulajat ry - tilavuokra (kevät + syksy) | 844 |
Loimifest ry - lasten ilmaiskonsertti vappuna | 1 800 |
Loimijoki virtaa ry - lasten ilmaiskonsertti heinäkuussa | 10 000 |
Orisuon Pienviljelijäyhdistys ry - kerhotuvan korjaus | 2 000 |
Loiman Soittokunta - palkkatuki | 4 800 |
Yhteensä | 25 904 |
Kulttuurisihteerin esitys:
Sivistyslautakunta päättää myöntää kulttuuripalvelujen vuoden 2024 yleis- ja kohdeavustukset seuraavasti:
Yleisavustukset:
Hakija | Ehdotettu summa, € |
Alastaro-Seura ry | 1 000 |
Haara-Onkijoen kyläyhdistys ry | 1 000 |
Karhula-Piltola kyläyhdistys ry | 1 000 |
Kauhanojan Kyläyhdistys ry | 1 000 |
Kauppala Big Band -yhdistys | 1 500 |
Kojonkulman kyläyhdistys ry | 1 000 |
Kojonkulman perinneyhdistys ry | 1 000 |
Kurkijoki-Säätiö sr | 2 400 |
Loimaa-Seura ry | 2 400 |
Loimaan Jaakola-Seura ry | 1 000 |
Loimaan Kamerat ry | 500 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset ry | 500 |
Loimaan Naislaulajat ry | 1 500 |
Loimaan Pohjoa-Norden ry | 500 |
Loimaan Seudun Matkailuoppaat ry | 500 |
Loimaan Seudun Suomi-Amerikka Yhdistys ry | 200 |
Loimaan Soittokunta ry | 4 500 |
Loimaan Taideseura ry | 5 600 |
Loimaan Viihdelaulajat ry | 1 500 |
Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalouden keskusseura | 500 |
Loimifest ry | 1 000 |
Loimijokilaakson Sukututkijat ry | 500 |
Mellilän kyläyhdistys ry | 1 000 |
Metsämaan kyläyhdistys ry | 1 000 |
Metsämaan Maaseutunaiset ry | 500 |
Orisuon Rukoushuoneyhdistys ry | 500 |
Suomi-Venäjä-seuran Loimaan osasto | 200 |
Virttaan Seudun Kyläyhdistys ry | 1 000 |
Virttaan työväenyhdistys ry | 200 |
Yhteensä | 35 000 |
Kohdeavustukset:
Hakija | Ehdotettu summa,€ |
Kauppala Big-Band -yhdistys ry - konserttien kapellimestaripalkkiot | 700 |
Kurkijoki-Säätiö sr - pienoismallin rakentaminen | 800 |
Loimaan eteläinen maamiesseura ry - ei täytä hakuehtoja | 0 |
Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset ry - sadonkorjuuilta | 200 |
Loimaan Viihdelaulajat ry - vuokrakulut (koko vuosi) | 844 |
Loimifest ry - lasten ilmaiskonsertti vappuna | 500 |
Loimijoki virtaa ry - lasten ilmaiskonsertti heinäkuussa | 2 500 |
Orisuon Pienviljelijäyhdistys ry (ei täytä hakuehtoja) | 0 |
Loimaan Soittokunta - palkkatuki | 4 500 |
Yhteensä | 10 044 |
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää kulttuurisihteerin esityksen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Kulttuurisihteeri Monika Antikainen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 18.10 - 18.20.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |