RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen tukitoimien uudistaminen/selvitys valtionavustuksen käytöstä
Sivla 29.02.2024 § 15
56/02.05.01.01/2024
Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Loimaan kaupungille valtionavustusta 110 640 euroa varhaiskasvatuslain tuen uudistuksen toimeenpanon edistämiseksi vuosille 2022 - 2023.
Avustuksella tuetaan tuen uudistuksen toimeenpanoa sekä pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja toimintakäytänteiden ja -kulttuurin kehittämistä tukemalla varhaiskasvatuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata varhaiskasvatuksen henkilöstöä tuen lainmukaiseen ja laadukkaaseen toteuttamiseen. Lisäksi tuetaan varhaiskasvatuksen henkilöstön osaamisen kehittämistä tuen toteuttamisessa sekä moniammatillisen/-alaisen yhteistyön käytäntöjen ja rakenteiden kehittämiseen. Tärkeää on myös entistä paremman jatkumon rakentaminen esi- ja perusopetukseen.
Avustuksen tavoitteet ovat:
- varhaiskasvatuslain tuen uudistuksen toimeenpanon tukeminen
- lapsen saaman tuen vahvistaminen ja tuen laadun kehittäminen varhaiskasvatuksessa
- varhaiskasvatuksen tuen ja inkluusion toiminta- ja johtamis- sekä yhteistyökulttuurin edistäminen
- varhaiskasvatuksen tuen toteuttamiseen liittyvän osaamisen kehittäminen - varhaiskasvatuksen tuen vaikuttavuuden arvioinnin osaamisen edistäminen
Avustusta voidaan käyttää seuraaviin toimiin:
- varhaiskasvatushenkilöstön palkkaamiseen
- varhaiskasvatuksen tuen teemaan liittyvän koulutuksen järjestäminen varhaiskasvatuksen henkilöstöryhmille
- tuen toteuttamiseen liittyvien paikallisten ja/tai alueellisten yhteistyörakenteiden ja -käytäntöjen muodostaminen ja/tai kehittäminen sosiaali- ja terveystoimen ja muiden tarvittavien asiantuntijatahojen kanssa.
Valtion erityisavustusta myönnetään enintään 80 % kokonaismenoista, joten omarahoitusosuus on vähintään 20
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy selvityksen valtionavustuksen käytöstä liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |