RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma
Sivla 15.06.2023 § 72
427/12.00.02/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249
Perusopetuslain 5 § mukaan kunta voi järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta. Kunta ei tarvitse tähän erikseen järjestämislupaa. Kunta voi järjestää valmistavaa opetusta, jos kunnassa on opetukseen oikeuttavia maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Kunnilla ei ole velvollisuutta valmistavan opetuksen järjestämiseen. Perusopetuslaissa todetaan, että perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää valmistavaa opetusta eli se ei ole ns. subjektiivinen oikeus.
Valmistava opetus on kuitenkin erittäin hyödyllistä vasta maahan tulleelle. Valmistavassa opetuksessa luodaan hyvä pohja koulunkäynnille Suomessa, ja sen avulla voidaan säästyä monelta ongelmalta jatkossa. Kun oppilas ilmoitetaan valmistavan opetuksen oppilaaksi, kunnassa on noudatettava valmistavan opetuksen opetussuunnitelman perusteita. Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttotaustaisille lapsille ja nuorille, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.
Keskeistä opetuksessa on oppilaan kielitaidon kehittäminen sekä valmiuksien antaminen esi- tai perusopetusta varten. Opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset lapset ja nuoret. Valmistavan opetuksen tavoitteena on oppilaan suomen kielen taidon kehittäminen ja muiden valmiuksien antaminen esi- tai perusopetuksessa opiskeluun.
Valmistavaa opetusta voidaan järjestää ryhmämuotoisena tai inklusiivisesti perusopetuksen ryhmissä, jos se on oppilaan kielitaidon kehityksen kannalta tarkoituksenmukaista. Kullekin oppilaalle laaditaan oma opinto-ohjelma, jossa määritellään oppilaan oppimisen tavoitteet, opiskeltavat oppiaineet, tuntimäärät ja sisällöt, oppilaan integroiminen ikätasoa vastaaviin esi- tai perusopetuksen opetusryhmiin sekä ohjauksen järjestäminen ja oppilaan mahdollisesti tarvitsemat tukitoimet.
Opetuksen aikana oppilaita integroidaan ikätasoaan vastaaviin esi- tai perusopetuksen opetusryhmiin heidän oman opinto-ohjelmansa mukaisesti. Integroinnin tavoitteena on edistää opiskeluvalmiuksien ja suomen kielen taidon kehittymistä sekä laaja-alaisen osaamisen ja eri oppiaineiden sisältöjen omaksumista. Valmistavan opetuksen päättyessä oppilaalle annetaan osallistumistodistus, jossa kuvataan opetuksen laajuus ja sisältö sekä oppilaan edistyminen. Valmistavan opetuksen oppilasta ei arvioida numeerisesti, vaan arviointi on sanallista ja oppilaan itsearvioinnin edellytyksiä kehittävää.
Valmistavan opetuksen laajuus vastaa yhden lukuvuoden oppimäärää. Opetusta annetaan 6-10-vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille oppilaille vähintään 1000 tuntia. Oppilas voi siirtyä esi- tai perusopetukseen jo ennen valmistavan opetuksen tuntimäärien täyttymistä, jos hänellä arvioidaan olevan siihen riittävät valmiudet. Ryhmämuotoisen valmistavan opetuksen ryhmäkoon määrittelee opetuksen järjestäjä. Opetushallitus suosittelee, että valmistavan opetuksen ryhmäkoko ei ylitä 8-10 oppilasta.
Valmistelussa on opetushallituksen 2.12.2022 antaman määräyksen ohella huomioitu muut, tarkoituksenmukaisiksi arvioidut muutokset / täydennykset opetussuunnitelmaan.
Lukuun 1 on lisätty teksti: Perusopetukseen valmistavaa opetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.
Lukuun 6.5. on lisätty teksti: Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan edellä mainitulla perusteella evätä myös seuraavaksi työpäiväksi, mikäli opetuksen järjestäjä tarvitsee aikaa suunnitella oppilaan paluuta takaisin opetukseen ja tarjota oppilaalle oppilashuollon palveluita sekä tukea turvallista paluuta opetukseen.
Lisäksi luvun 6.3. kuntakohtaiseen osioon on lisätty viittaus Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen ja lukuun 6.5. Loimaan kaupungin suunnitelmaan kasvatuskeskustelujen ja kurinpitomenettelyn toteuttamisesta.
Hallintosäännön 26 §:n mukaan sivistyslautakunta päättää opetussuunnitelmien hyväksymisestä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman liitteen muodossa.
Opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.8.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |