RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Konserniohjaus; Kehitys Oy Kurittula
Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 142
359/02.00/2023
Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Yhtiökokouksen koollekutsumisen ajankohdasta ja yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista on ilmoitettava hyvissä ajoin yhtiöjärjestyksessä määrätyllä tavalla. Ilmoitus on toimitettava kaupunginjohtajalle, kaupungin kirjaamoon ja yhtiökokousedustajalle. (Konserniohje 2022; Valtuusto 13.6.2022)
Loimaan kaupunki omistaa 100 % Kehitys Kurittula Oy:n osakepääomasta.
Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 §:n määräämät asiat, joita ovat mm. tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen, vahvistetun taseen mukaisen voiton tai tappion käyttäminen, hallituksen jäsenien ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta päättäminen sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista päättäminen.
Varsinaisessa yhtiökokouksessa vahvistetaan hallituksen jäsenten ja varajäsenten lukumäärä sekä valitaan yhtiön hallituksen jäsenet, varajäsenet sekä tilintarkastajat ja heidän varamiehensä.
Kaupunginhallitus on 25.4.2022 päättänyt konserniyhtiöissä 1.5.2022 alkaen sovellettavista palkkioista.
Yhtiökokousedustajaksi kaupunginhallitus on 16.8.2021 (§ 339) valinnut toimikaudeksi 2021-2025 kaupunginjohtajan.
Kaupunginhallitus ohjaa kaupunkikonsernia ja vastaa yhteisöjen valvonnan järjestämisestä. Kaupunginhallitus vastaa tytäryhteisöjen hallitusten jäsenten nimitysprosessista, nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin sekä nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet. (Hallintosääntö 21 § ja 22 §).
Konserniohjeen mukaan kaupunginhallitus voi antaa ohjeita yhtiökokoukselle. Yhtiökokousedustajalle voidaan antaa ohjeita koskien mm. hallituksen jäsenten valintaa sekä kaupungin kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa Kehitys Kurittulan yhtiökokouksen tiedokseen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä Talousjohtaja Katja Mäkelä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 19:19.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |