RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtionavustushakemus/Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa 2023
Sivla 26.04.2023 § 47
307/00.01.05/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249
Opetushallitus on asettanut haettavaksi valtionavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen esi- ja perusopetuksessa.
Avustuksella rahoitetaan digitaalisiin opimisympäristöihin keskittyviä hankkeita, jotka kehittävät innovatiivisia ja laajasti hyödynnettävissä olevia toimintamalleja sekä ratkaisuja esi- ja perusopetukseen.
Tavoitteena on kehittää ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka lisäävät oppimisen digitalisaation laatua ja edistävät opetussuunnitelman perusteiden mukaista tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämistä.
Avustusta voidaan hakea yhteen tai useampaan seuraavista painopistealueista:
- Opetuksen digitalisaation edellytysten parantaminen. Opetuksen digitalisaation ja digipedagogiikan johtaminen sekä digisuunnitelmien ja -strategioiden kehittäminen ja toimeenpano
- Modernien teknologioiden kokeilut ja pilotoinnit, joilla selvitetään teknologisten innovaatioiden pedagogisen käytön mahdollisuuksia ja rajoitteita.
- Oppilaiden digitaalisen osaamisen johdonmukainen ja pitkäjänteinen kehittäminen toimintamalleilla, joissa oppilaalla on aktiivinen, tutkiva ja luova rooli. Hankkeissa tulee huomioida eri oppiaineiden ja laaja-alaisten osaamisalueiden ominaispiirteet sekä oppilaiden ja oppiaineiden välinen yhteistyö.
Hankkeiden tulee lisätä oppilaiden ja opetushenkilöstön motivaatiota sekä kyvykkyyttä digitaalisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Hankkeen tulosten, tuotosten ja kokemusten tulee olla hyödyksi muille opetuksen järjestäjille sekä mahdollisuuksien mukaan myös laajemmin opetuksen digitalisaation parissa työskenteleville toimijoille.
Valtionavustusta myönnetään enintään 90 % hankkeen kokonaismenoista, joten hankkeen omarahoitusosuus on vähintään 10 %.
Loimaan kaupunki hakee avustusta 52 335 euroa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hakea valtionavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen esi- ja perusopetuksessa oheisen liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Sivistyspalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |