RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Sopimus, Loimaan kaupunki ja MLL | |
Liite 4 | Leikkipuistokysely, raportti |
Ohjatun leikkipuistotoiminnan sopimuksen irtisanominen
Sivla 30.03.2023 § 38
247/12.07.02/2023
Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti, puh. 050 4063659
Loimaan kaupungilla on ollut MLL:n Loimaan kaupungin yhdistyksen kanssa ko. toimintaa koskeva sopimus vuodesta 1984 alkaen.
Ohjattua leikkipuistotoimintaa on viime aikoina järjestetty Marskin leikkipuistossa ma - pe klo 10.13. Puistoon on saanut jättää leikinohjaajan valvontaan 3-6-vuotiaan lapsen puistomaksulla (2 €/lapsi ja sisarus 1 €). Leikkipuistotoiminta on toiminut avoimena varhaiskasvatuksena. Loimaan kaupunki on tukenut toimintaa 10 000 eurolla vuodessa.
Viime vuosina kävijämäärät ovat olleet pieniä kesäkuukausia lukuun ottamatta. Talvikuukausina on ollut useita päiviä, jolloin kävijöitä ei ole ollut ollenkaan.
Vähentyneen kävijämäärän ja kaupungin avustusten yleisen vähentämisen takia Loimaan kaupungin taloudellista tukea laskettiin muutama vuosi sitten. Samalla esitettiin, että toimintaa supistettaisiin talvikuukausina, mutta yhdistys halusi jatkaa samalla tavalla ja rahoittaa ylimenevän osan.
MLL:n Loimaan kaupungin yhdistys on lähestynyt kaupunkia ja ilmoittanut, etteivät enää pysty rahoittamaan ylimenevää osaa. Myös henkilöstöhallinto ja sijaisjärjestelyt ovat olleet heille kuormittavia. Kaupunki ja yhdistys ovat yhdessä sopineet, että ohjattua leikkipuistotoimintaa koskeva sopimus irtisanotaan. Tarkemmista käytännön järjestelyistä (esim. irtaimisto) sovitaan kaupungin viranhaltijoiden ja MLL:n kesken.
Leikkipuistotoiminnasta toteutettiin helmi-maaliskuun vaihteessa kysely, johon vastasi noin 80 henkilöä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään toiminnan järjestämisessä jatkossa. Ajatuksena olisi keskittää toimintaa tarpeen mukaan kesä- ja loma-aikoihin. Muun ajan ohjaaja olisi käytettävissä varhaiskasvatuksessa varahenkilönä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Loimaan kaupungin ja MLL:n Loimaan yhdistyksen välinen sopimus ohjatun leikkipuistotoiminnan järjestämisestä irtisanotaan 30.6.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä: Varhaiskasvatusjohtaja Heidi Kauti oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 19.10 - 19.14.
Täytäntöönpano Sivistyspalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |