Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 121


 

Loimaan teatterin vuokratuki

 

Sivla 14.12.2023 § 121  

724/02.05.01.00/2023  

 

Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry. ylläpitää lapsi- ja nuorisoteatteriin painottuvaa Loimaan Teatteria Vesikoski-talossa ja vuoden 2013 alusta myös Kertunmäen kesäteatteria. Toiminta on ollut edellisvuosien tapaan monipuolista ja vilkasta. Loimaan kaupunki on myöntänyt vuokratukea tilojen vuokraan alusta asti eli vuodesta 2001. Aluksi tuki oli kaupunginhallituksen yrityksille ja yhteisöille osoittamasta määrärahasta.

 

Vuonna 2007 teatteritilan vuokratuen maksaminen siirtyi kaupunginhallitukselta kulttuuripalveluille. Vapaa-aikalautakunta/ sivistysvaliokunta/ sivistyslautakunta on myöntänyt vuokratukea viime vuosina seuraavasti:

2011  2 030 €/kk

2012  2 150 €/kk

2013  2 200 €/kk

2014  2 200 €/kk

2015  2 200 €/kk

2016  2 200 €/kk

2017  2 200 €/kk

2018  2 200 €/kk

2019  2 200 €/kk

2020  2 000 €/kk

2021  2 000 €/kk

2022  2 000 €/kk

2023  2 200 €/kk

 

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry. anoo vuodelle 2024 vuokratukea 2 200 €/kk. Yhdistyksen vuokraamia tiloja käyttävät teatterin väen lisäksi kaikki Loimaan työväenopiston teatteritaiteen perusopetusryhmät, harjoitustilana Kertunmäen kesäteatteri (Työväenopiston opintopiiri), Krekilän myllyn kesäteatteri (Työväenopiston opintopiiri), Kuunnelmayhdistys ry. ja LOIVARI ry. Tanssistudio Flow & Go:n näytökset pidetään teatterin näyttämöllä. Käyttäjiltä ei ole peritty tilojen käytöstä vuokraa.

 

Vapaa-aikalautakunnan päätöksen (112 § / 2010) mukaisesti vuokratuen määrä tarkistetaan vuosittain talousarvion valmistelun yhteydessä. Vuoden 2024 talousarviossa sivistyslautakunnan avustusten kokonaismäärä on sama kuin vuonna 2023. Tällä perusteella vuokratukea on mahdollista vuonna 2024 maksaa vastaava määrä kuin vuonna 2023.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää Loimaan seudun teatteriyhdistys ry:lle
avustusta 2 200 €/kk vuonna 2024. Vuokratuki maksetaan kuukausittain.

 

Päätös Hyväksyttiin.