RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Taiteen kannustusapuraha
Sivla 14.12.2023 § 120
719/02.05.01.00/2023
Valmistelija kulttuurisihteeri Monika Antikainen, puh. 050 4708767
Taiteen kannustusapuraha myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle yleensä vuoden aikana tehdyn työn kannustamiseksi, mutta se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta toiminnasta Loimaan taide-elämän edistämiseksi. Kannustusapurahaa ei voi hakea, mutta lautakunta voi ottaa vastaan ehdotuksia. Ehdotuksia apurahan saajaksi ei ole julkistettu ennen kokousta. Apurahan myöntämisperusteista ei ole sääntöä, vaan lautakunta voi halutessaan myöntää eri vuosina eri perusteisesti apurahan.
Kannustusapuraha on aikaisemmin myönnetty seuraavasti:
1980 Pirkko Jaakola, kirjallisuus
1981 Matti Heinonen, musiikki
1982 Kari Korpela, kuvataide
1983 Teuvo Valve, valokuvaus ja Päivi Polo, musiikki, puoliksi
1984 Tapio Laurila, musiikki
1985 Kyösti Ahokas, teatteri
1986 Siiri Tanner, kuvataide
1987 Veikko Hulkko, valokuvaus
1988 Juha Kaarsalo, kirjallisuus
1989 Nuorisoteatteri
1990 Irma Aaltonen, kuvataide
1991 Risto Leinonen, kuvanveisto ja kiven käsittely
1992 Loimaan Taideseura
1993 Nunatak-ryhmä, muotoilu
1994 Jarno Suhonen, musiikki
1995 Elias Anttila, kuvanveisto
1996 Matti Helenius, musiikki, vapaaehtoistyö
1997 Antti Jaakola, teatteri
1998 Kari Nummila, perinteen tallentaminen
1999 Petteri Kinnunen, muotoilu
2000 Arto Pietilä, kirjallisuus, journalismi
2001 Armi Haatanen, musiikki
2002 Loimaan poikakuoro
2003 Johanna Ristimäki, kuvataide
2004 Anita Repo, musiikki, Leena Salonen, teatteri
2005 Hanna Knuutila, musiikki
2006 Kati Seppälä, teatteri
2007 Vesa Aaltonen, elokuvateatteritoiminta
2008 Teatteri eriParia ja tanssiryhmä Unique
2009 Sari Äikää-Torkkeli, teatteri
2010 Haara-Onkijoki, teatteri
2011 Klaus Kopu, kuvataide
2012 Hannu Mäkelä, musiikki
2013 Sakari Peltola, kuvanveisto
2014 Jyrki Hakala, musiikki
2015 Erkki Poso, kuvataide
2016 Sysi & Savi -yhtye, musiikki
2017 Marja Leena Virtanen, kirjallisuus
2018 Jani Hägg, teatteri
2019 Laura Kilpiö, teatteri, musiikki, runonlausunta
2020 Raija Kouri, kirjallisuus
2021 Lehmus-yhtye, musiikki
2022 Sini Lindholm, tanssi
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää vuoden 2023 taiteen kannustusapurahan 700 euroa Taidekulmalle (kuvataide).
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjamerkintä: Kulttuurisihteeri Monika Antikainen oli asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan klo 18.23 - 18.31.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |