RSS-linkki
Kokousasiat:https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 131
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan kokoukset 2024
Sivla 14.12.2023 § 131
720/00.02.08/2023
Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249
Hallintosäännön 129 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajasta ja paikasta. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokous ajan.
Hallintosäännön 130 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että
1. kokoukset pidetään torstaisin klo 18.00:
tammikuu: 25.1.
helmikuu: 29.2.
maaliskuu: 21.3.
huhtikuu: 25.4.
toukokuu: 23.5.
kesäkuu: 13.6.
elokuu: 29.8.
syyskuu: 26.9.
lokakuu: 24.10.
marraskuu: 21.11.
joulukuu: 12.12.
Erityisen syyn vuoksi kokous voidaan pitää muulloinkin. Jos kokousajankohta muuttuu, ilmoitetaan siitä hyvissä ajoin.
2. kokouskutsu julkaistaan sähköisessä kokousjärjestelmässä ja
kaupungin kotisivuilla vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta. Lisäksi jäsenille lähetetään sähköpostilla viesti esityslistan julkaisemisesta sähköisessä kokousjärjestelmässä
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |