Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 104


Liite 1 Hankeselvitys, Harrastamisen Suomen malli

 

Harrastamisen Suomen malli/Selvitys valtionavustuksen käytöstä

 

Sivla 26.10.2023 § 104  

617/02.05.01.01/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 050 5936249

 

 

Avustuksen tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastamisen Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteis yö.

 

Kohderyhmänä on perusopetuksen vuosiluokkien 1-9 oppilaat. Tavoitteena on juurruttaa Suomen malli pysyväksi toimintatavaksi kunnissa. Harrastukset tulee valita ja järjestää lasten ja nuorten kuulemisesta saatujen tietojen pohjalta.

 

Harrastustoiminnan

- tulee tapahtua pääsääntöisesti koulun tiloissa tai koulun lähellä olevissa tiloissa

- tulee olla koulupäivän yhteydessä huomioiden lasten ja nuorten jaksaminen ja aikataulut

- tulee olla säännöllistä ja viikoittaista

- tulee käynnistyä viimeistään syyskuussa ja tulee kestää koko lukuvuoden ajan

- tulee olla suunnattu joillekin tai kaikille perusopetuksen vuosiluokille 1-9 sekä lisäopetuksen oppilaille.

 

Avustusta voidaan käyttää

- ohjaajien palkka- ja matkakuluihin

- kohtuullisiin koordinointikuluihin

- kohtuullisiin ja hyvin perusteltuihin kuljetuskustannuksiin harrastuspaikoille - välttämättömiin ja kohtuullisiin väline- ja materiaalikustannuksiin

- kohtuullisiin muihin kustannuksiin (esim. välipalat)

 

Avustus voi kattaa enintään 80 % avustettavan hankkeen kokonaiskustannuksista. Loimaan kaupungille on myönnetty avustusta 45 000 euroa, joten hankkeen kokonaisbudjetti on 56 250 euroa.

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Pärkö Manne

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy Harrastamisen Suomen mallin valtionavustusselvityksen liitteen muodossa

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Pöytäkirjamerkintä Jäsen Heidi Laine saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.57.