Dynasty tietopalvelu Haku RSS Loimaan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://loimaad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 46



 

Luettelo valtuustoaloitteista

 

Kaupunginhallitus 25.09.2023 § 248 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha

 

Hallintosäännön 123 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioi­den käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus teh­dä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asiois­sa. Nuorisovaltuuston jäsenillä on oikeus tehdä kirjallisia aloit­tei­ta kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite an­ne­taan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen valmisteltavaksi.Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tar­koi­te­tun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun ja syyskuun loppuun men­nes­sä esitettävä luettelo valtuutettujen, valtuustoryhmien, nuo­ri­so­val­tuus­ton ja nuorisovaltuutettujen tekemistä aloitteista, joita val­tuus­to ei ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toi­men­pi­tei­siin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloit­teis­ta on käsitelty loppuun.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantala Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedokseen liitteenä olevan luettelon keskeneräisistä valtuustoaloitteista ja toteaa loppuunkäsitellyt valtuustoaloitteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Kv 02.10.2023 § 46  

581/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Rinta-Jouppi Juha

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Kaupunginhallituksen päätösehdotus

 

 Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedokseen liitteenä olevan luettelon keskeneräisistä valtuustoaloitteista ja toteaa loppuunkäsitellyt valtuustoaloitteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.